Uutiset

Aalto-1 -opiskelijasatelliitin laukaisu tekee Suomesta avaruusvaltion

Keskitymme opetuksessa ja tutkimuksessa koko kaukokartoitusketjuun.
jaan_praks_www_fi.jpg

TkT Jaan Praks nimitettiin kesäkuussa 2014 Radiotieteen ja -tekniikan laitoksen apulaisprofessoriksi. Professuuri kuuluu avaruustekniikan alaan ja sen erikoisalana on pohjoisten alueiden kaukokartoitus.

Virosta kotoisin oleva Praks valmistui Tarton yliopistosta 1996 ympäristöfysiikan alalta erikoisalueenaan kaukokartoitus. Opinnot jatkuivat Suomessa ja johtivat Aalto-yliopistosta valmistuneeseen väitöskirjaan.  

– Kaukokartoituksessa maapalloa katsotaan tavallisesti avaruudesta, jolloin saadaan kerralla tietoa suurilta alueilta. Koska maailman ongelmat ovat globaaleja, tarvitaan myös tietoa globaalilla tasolla.

Avaruudesta tarjoutuu näköala lumen ja metsien peittoalan muutoksiin, jääpeitteiden liikkeisiin, merten jäätilanteeseen sekä metsän kasvun arviointiin. Kaikki ovat keskeisiä parametreja ilmastomuutoksen seurannassa.

– Keskitymme opetuksessa ja tutkimuksessa koko kaukokartoitusketjuun. Rakennamme omia kuvausinstrumentteja, kehitämme mittausmenetelmiä ja -malleja ja valmistamme jopa kokonaisia nanosatelliitteja. Kaukokartoitusmenetelmien kehitystyössä ja laitteiden kalibroinnissa on tärkeä osa myös lentokonemittauksilla, joita tehdään koulun omalla lentokoneella.

Suomeen oma satelliittiosaamiskeskus

Praks vastaa Aalto-1 -opiskelijasatelliitin kehitystyöstä. Projekti aloitettiin 2010 ja siinä on mukana useita yliopistoja ja tutkimuslaitoksia. Keskeisessä roolissa ovat opiskelijat, jotka ovat sekä ideoineet että suunnitelleet suurelta osin koko satelliitin.

Kyseessä on Suomen ensimmäinen oma satelliitti ja kaikki sen tietoliikenne tulee kulkemaan Otakaari 5:n katolla olevan maa-aseman kautta. Aalto-1:n myötä Aalto-yliopistoon on kehitetty Suomessa ainutlaatuinen satelliittiosaamiskeskus. Projekti huipentuu tänä vuonna, kun Aalto-1 laukaistaan avaruuteen.

– Nyt on käsillä kiireiset ajat, sillä Aalto-1 on saanut vahvistuksen laukaisusta. Rakennamme parhaillaan satelliitin lentomallia ja teemme viimeisiä testauksia. Satelliitti lähtee avaruuteen näillä näkymin Yhdysvalloista Falcon 9 -raketin mukana.

Aalto-1 satelliitin aihepiiristä on tehty jo kymmeniä diplomi-, kandi- ja erikoistöitä. Niin satelliitin suunnittelu kuin sen keskustietokone, radiot, antennit ja aurinkopaneelit on kaikki tehty opiskelijatyönä.

– Opetusfilosofiani on se, että opiskelijoiden pitää opinnoissaan saada kokemusta sekä teknologian rakentamisesta että tiimityöskentelystä. Jos halutaan, että Suomesta tulee jatkossakin korkeaa teknologiaa, pitää opiskelijoille antaa kosketuspintaa sen suunnitteluun ja rakentamiseen.

Entä mikä tuo professorin elämään vastapainoa työlle? 

– Keväästä myöhäiseen syksyyn purjelautailen Haukilahdella aina kun tuulet sallivat. Talvella lumilautailen lasten kanssa. Vaimon kanssa käyn ahkerasti tanssitreeneissä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.