Uutiset

Aalto EE tarjoaa johdon valmennuksia Iranissa

Ensimmäinen kansainvälisesti akkreditoitu Executive MBA -ohjelma alkanut Teheranissa
Kuva: Mani Lotfizadeh

Aalto Executive Education Oy:n uusi avaus on merkittävä virstanpylväs sekä iranilaisen johtamisosaamisen kehittämiselle että Aalto EE:n kasvustrategialle, jossa Lähi-itä ja Aasian markkinat ovat avainroolissa Itämeren alueen rinnalla. Aalto Executive MBA on käynnissä nyt seitsemässä maassa.

 Koulutustoiminta ei ole kuulunut Iraniin kohdistettuihin kansainvälisiin pakotteisiin. Viime aikoina Iranin ylin johto on pitänyt tärkeänä kansainvälisten akateemisten suhteiden lisäämistä. Merkit maan avautumisesta ovat lupaavia vientimahdollisuuksien kannalta.  

 Iranissa on merkittävä markkinapotentiaali myös liikkeenjohdon valmennukselle. Vaikka maan lähes 80-miljoonainen väestö on korkeasti koulutettua, etenkin insinööri- ja luonnontieteissä, Iranista on tähän asti puuttunut kansainvälisen tason johtamiskoulutus. Nyt käynnistynyt ohjelma toteutetaan vuonna 2007 perustetun paikallisen yhteistyökumppanin, Iranian Business Schoolin (IBS) kanssa.

 -Tähän asti korkeatasoisinta kaupallista koulutusta Iranissa on jouduttu hakemaan huippuyliopistoista maailmalta. Nyt voimme yhdessä IBS:n kanssa tuoda kaikki kansainväliset laatukriteerit täyttävän valmennuksen Teheraniin, toteaa Aalto University Executive Educationin toimitusjohtaja, professori Pekka Mattila.

 -Suomen suurlähetystön näkökulmasta Aalto EE:n ja IBS:n yhteistyö on tärkeä avaus maidemme välisissä suhteissa. Iranissa samoin kuin Suomessa kiinnitetään paljon huomiota koulutukseen ja koulutuksen taso on perinteisesti korkea. Ilahduttavaa on ollut havaita erityisesti iranilaisten naisjohtajien laaja kiinnostus Aalto Executive MBA-ohjelmaa kohtaan, sanoo Suomen Iranin suurlähettiläs Harri Kämäräinen.

 Aalto University Executive Educationin tavoitteena on myös tarjota suomalaisille yrityksille mahdollisuuksia perehtyä Iranin avautuvaan, kehittyvään ja lukuisia liiketoimintamahdollisuuksia tarjoavaan markkinaan sekä luoda kontakteja paikallisiin yrityksiin, yhteisöihin ja liikkeenjohtoon. Ensimmäinen ns. Deep Dive -ohjelma Teheraniin järjestetään keväällä 2015.

Aalto Executive MBA on kokeneille johtajille räätälöity koulutusohjelma, joka keskittyy strategisen ajattelun ja toiminnan kehittämiseen sekä uuden ajan johtajuuden haasteisiin. Tällä viikolla Teheranissa käynnistyneessä ohjelmassa aloittaa kaksi vuotta kestävän, työn ohella tehtävän opiskelun 27 iranilaista liikkeenjohtajaa, joista noin 30 prosenttia on naisia. Kansainvälisen Financial Times -lehden tekemisen arvioiden mukaan Aalto Executive MBA -ohjelma ollut sadan maailman parhaan EMBA-ohjelman joukossa jo useita vuosia.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu:
Kaksi ihmistä pitämässä esitystä yleisön edessä koululuokassa. Näytöllä näkyy sijoitusstrategioita, joissa on säästöpossujen kuvia.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella

OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.
Iso ryhmä ihmisiä seisoo näytön edessä, jossa lukee 'QDOC KICKOFF March 11-12, 2025'.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Mihin suuntaan kvanttiteknologia kehittyy – QDOC-tohtoripilotti tarjoaa ymmärrystä yrityskumppaneille

Kvanttiteknologian tohtoripilotin QDOCin yrityskumppanit näkevät, että yhteistyö ohjelman kanssa opettaa niitä erottamaan teknologiahypen ja juuri niille relevantin kehityksen.
Seitsemän ihmistä pitelee suuria shekkejä PORT_2026 Innovation Challenge -tapahtumassa. Shekit joukkueille NEXOS ja KOWI.
Mediatiedotteet Julkaistu:

PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita

Lähes 60 Aalto-yliopiston opiskelijaa osallistui PORT_2026-innovaatiokilpailuun, jossa he kehittivät ja esittelivät ratkaisuja kulttuuriin, mediaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin.