Uutiset

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Tekniikan alalle valittiin 1 586 uutta opiskelijaa, kauppatieteiden alalle 379 ja taiteiden alalle 161. Kuva: Matti Ahlgren / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 uutta opiskelijaa 15 189 hakijan joukosta. Tekniikan alalle valittiin 1 586 uutta opiskelijaa, kauppatieteiden alalle 379 ja taiteiden alalle 161. 

”Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa osaksi Aalto-yhteisöä! Nähdään kampuksella ensi syksynä”, sanoo opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Tekniikan ja kauppatieteiden aloilla pääosa opiskelijoista valitaan todistusvalinnassa ylioppilaskirjoitusten arvosanojen perusteella ja osa pääsykokeiden perusteella. Tekniikan alalle valituista opiskelijoista 80 prosenttia ja kauppatieteiden alalle valituista opiskelijoista 60 prosenttia valittiin todistusvalinnassa. 

Lisäksi tekniikan alalla 42 ja kauppatieteiden alalla 67 opiskelupaikan saaneista valittiin muiden valintatapojen, kuten avoimen väylän ja kilpailumenestysvalinnan kautta. Avoimen väylän kautta hakeneista hyväksyttiin tekniikan alalle 25 opiskelijaa ja kauppatieteiden alalle 43 opiskelijaa.

Joihinkin suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin on myös mahdollista hakea siirtohaussa, jossa opiskelija voi ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana hakea siirtoa toiseen yliopistoon. Siirtohaussa Aaltoon valittiin 30 opiskelijaa, joista 15 tekniikan ja 15 kauppatieteiden alalle.

Opiskelijavalinnan tulokset voi tarkistaa Oma Opintopolku -palvelussa osoitteessa .

Opintosetelillä avoimeen yliopistoon

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla voit tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla ja selvittää, löytyisikö tulevaisuuden suuntasi Aallosta.

Opintoseteli
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Korkeakouluaukio ja A-logo
Opinnot Julkaistu:

Ainutlaatuinen mahdollisuus Aallosta valmistuneille opiskella rahoitusta Yhdysvalloissa

Kauppakorkeakoulun alumnit Tuomo ja Tarja Vuolteenaho tukevat Vuolteenaho-stipendillään lahjakkaiden opiskelijoidemme akateemista huippuosaamista ja kansainvälisiä mahdollisuuksia.
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.