ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto-johtoinen opiskelijayrittäjyyden kärkihanke päättyi onnistuneesti

YYTO oli valtakunnallinen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kärkihanke, joka toteutettiin vuosina 2018–2021. Hankkeen tarkoituksena oli luoda uusia käytäntöjä ja malleja opiskelijayrittäjyyden tukemiseen sekä yrittäjämäisen toiminnan ja ajattelutavan kehittämiseen.
Teamwork

Yrittäjyystaitojen lisääminen saattaa antaa opiskelijoille parempia valmiuksia perustaa uusia kasvuyrityksiä Suomeen, mutta ennen kaikkea se auttaa heitä haastamaan olemassa olevia toimintamalleja ja nopeuttamaan muutosta nykyisissä yrityksissä tai muissa organisaatioissa. Yrittäjille ominainen muuntautumis- ja reagointikyky on yksi suurimpia vaatimuksia nykyajan työympäristössä, jossa yritykset kamppailevat jatkuvasti entistä nopeammin muuttuvassa maailmassa.

Suuri osa yrittäjämäisten taitojen ja ajatusmaailman oppimisesta tapahtuu kuitenkin luokkahuoneen ulkopuolella.

Yrittäjämäisten taitojen oppimista luokkahuoneen ulkopuolella on tuettu ja tutkittu maanlaajuisesti vuosina 2018-2021 Aalto-ylipiston yrittäjyysohjelma Aalto Ventures Programin koordinoimalla ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamalla YYTO-hankkeella, joka on nyt tullut päätökseensä. Hankkeen tarkoituksena oli luoda uusia käytäntöjä ja malleja opiskelijayrittäjyyden tukemiseen sekä yrittäjämäisen toiminnan ja ajattelutavan kehittämiseen.

Tärkeimpiä hankkeessa kehitettyjä ratkaisuja on , jonka avulla opiskeljiat voivat paremmin tunnistaa muualla hankittua osaamistaan, ja jonka tulosten perusteella opettajien on helpompaa myöntää tuosta osaamisesta opintopisteitä. Hankkeessa on myös työstetty useita akateemisia papereita sekä yksi kirja aiheeseen liittyen, järjestetty koulutuksia opettajille ja kehitetty korkeakoulujen tarjontaa yrittäjyyteen liittyen. Mukana olleet opiskelijajärjestöt — eri kaupunkien vastineet Aaltoes:lle — ja Startuplifers ovat rahoituksen avulla onnistuneet laajentamaan toimintaansa ja saamaan mukaan uusia opiskelijoita ja vastavalmistuneita ympäri Suomen.

Hankkeen puitteissa Aalto-yliopisto teki koordinoinnin lisäksi yhteistyötä lukuisten suomalaisten korkeakoulujen kanssa, jakoi ja vastaanotti käytäntöjä opiskelijayrittäjyyden tukemisessa sekä osallistui ³Û´Ç´Ç±è-³Ù²âö°ì²¹±ô³Ün kehittämiseen.

Lisää hankkeesta:

Suomessa on hyviä korkeakouluja ja lahjakkaita opiskelijoita PK-seudun ulkopuolellakin. Hanke on auttanut tavoittamaan myös heitä.

Lauri Sulanto — Executive Director, Startuplifers

YYTO-hanke oli Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama valtakunnallinen kärkihanke, joka koostui neljästä osahankkeesta. Kärkihanketta koordinoi Aalto-ylipisto ja erityisesti sen yrittäjyysopetusohjelma Aalto Ventures Program, ja osahankkeita Turun Yliopisto, Ã…bo Akademi, Aalto Entrepreneurship Society ry ja Startuplifers ry. Muina toteuttajina mukana olivat Centria-ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Hanken Svenska handelhögskolan, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Novia-ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, Vaasan yliopisto, Boost Turku ry, Patteri Entrepreneurship society ry, Oulu Student Entrepreneurship society ry, Jyväskylä Entrepreneurship society ry, Laurea Entrepreneurship society ry, Vaasa Entrepreneurship society ry, LUT Entrepreneurship society ry, Helsinki Think Company ry ja Hanken Entrepreneurship society rf.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf, istuvat harmaissa nojatuoleissa tumman verhon edessä. Toinen pukeutunut siniseen pukuun, toinen ruskeaan mekkoon.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila

Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.
Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.
Text Leading for Interdisciplinary Creativity with Aalto logo.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity

IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.
SemiSummer 2026. Hae puolijohteiden kesätöihin. Yritysten ja Aalto-yliopiston logot. Liity mukaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä

Semi-Summer 2026 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.
Kaksi miestä puvuissa istuu pöydän ääressä asiakirjojen kanssa. Takana on peili ja maljakko kukilla.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa kestävää, elinvoimaista ja osaavaa kaupunkia

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön pääteemat ovat elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys sekä tutkimusyhteistyö ja osaava työvoima. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö pohjautuu vahvasti Aallon tutkimukselliseen ja opetukselliseen osaamiseen.