Uutiset

Aalto sai Suomen Akatemian syyskuun hausta 15,9 miljoonaa euroa

Suurin osa rahoituspäätöksistä saatiin luonnontieteen ja tekniikan aloille.

Aalto-yliopisto on saanut huhti-kesäkuussa Suomen Akatemialta rahoitusta syyskuussa 2017 päättyneestä rahoitushausta yhteensä 15,9 miljoonaa euroa. Aaltoon myönnettiin kaikkiaan 9 akatemiatutkijaa, 11 tutkijatohtoria ja 22 akatemiahanketta. Valtaosa rahoituksesta saatiin luonnontieteen ja tekniikan toimikunnasta, jossa Aallon osuus kaikista rahoituspäätöksistä oli viidesosa. Uusia hankkeita, tutkijoita ja tutkijatohtoreita saatiin myös kulttuurin ja yhteiskunnan, biotieteiden ja ympäristön sekä terveyden tutkimuksen toimikunnista.

”Luonnontieteiden ja tekniikan alat nojaavat vahvaan perustutkimukseen ja hyödyttävät yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää eri tavoin. Suomalainen tutkimus on monella tekniikan alalla kansainvälisesti korkeatasoista, esimerkkeinä sähkötekniikka ja elektroniikka, lääketieteellinen tekniikka, konetekniikka sekä rakennus-ja yhdyskuntatekniikka. Luonnontieteen ja tekniikan toimikunta sai tänä vuonna paljon tieteelliseltä laadultaan erinomaisia hakemuksia. Aalto-yliopistosta Perustieteiden korkeakoulu menestyi erinomaisesti, erityisesti teknillisen fysiikan laitos. Myös Sähkötekniikan korkeakoulusta saatiin ilahduttavan korkeatasoisia hankkeita”, kertoo Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan toimikunnan jäsen, Aalto-yliopisto professori Sirkka Jämsä-Jounela.

18.6. Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta myönsi kaikkiaan lähes 40 miljoonaa euron rahoituksen kaikkiaan 88 akatemiahankkeelle. Hankkeista 16 eli noin 18 % on Aalto-yliopistosta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ruskeasävyinen asetelma tukista, massasta, kuidusta, lankakartiosta ja neuleesta, puusta tekstiiliksi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona

Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla.
Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
A person typing on a laptop, with notebook and table open, sun shines on the items
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digiklinikka paransi hoidon saatavuutta Pohjanmaalla – vaikutuksia tutkittiin poikkeuksellisen laajassa satunnaistetussa kokeilussa

Aalto-yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät, millaiset ihmiset käyttivät perusterveydenhuollon chat-palveluita ja miten ne vaikuttivat palveluiden käyttöön Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.