Uutiset

Aalto-yliopisto allekirjoitti kestävän kehityksen tavoitteiden sitoumuksen

Allekirjoituksella Aalto sitoutuu ensimmäisenä yliopistona Suomessa edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita toiminnassaan.
Kuva: Pinja Valja

Aalto on allekirjoittanut yliopistojen kansainvälisen kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals) sitoumuksen ensimmäisenä yliopistona Suomessa. Allekirjoituksella Aalto sitoutuu edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä.

Sitoumus on yliopistojen ja korkeakoulujen yhteinen vastine YK:n kestävän kehityksen tavoitteille, ja sen tavoitteena on vahvistaa yliopistojen merkittävää roolia Agenda 2030 -tavoitteiden saavuttamisessa. Jo kymmenet oppilaitokset ympäri maailmaa ovat allekirjoittaneet sitoumuksen.

”Yliopistojen tehtävä on kouluttaa tulevaisuuden tekijöitä, jotka ovat avainasemassa kestävämmän maailman rakentamisessa. Kannamme Aalto-yhteisönä suurta yhteiskunnallista vastuuta, ja meillä on kunnianhimoiset tavoitteet kestävän kehityksen edistämiseksi tutkimuksen ja koulutuksen kautta”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä. ”Uskon yhteistyön voimaan tavoitteiden saavuttamisessa – siksi haluamme rakentaa kestävää tulevaisuutta yhteistyössä kumppaneidemme kanssa sekä Suomessa että maailmalla.”

Aallon kestävän kehityksen verkosto edistää alan monitieteistä tutkimusta ja opetusta sekä sitoumuksen toteuttamista osana kaikkea yliopiston toimintaa. Myös Aalto-yliopiston johtama pohjoismaisten yliopistojen kestävän kehityksen verkosto NSCN on sitoumuksen kumppani.

äپdz:


www.aalto.fi/sustainability

Sirkku Linna
Kehitysjohtaja
sirkku.linna@aalto.fi
+358 400 515 346

Meri Löyttyniemi
Kestävän kehityksen erityisasiantuntija
meri.loyttyniemi@aalto.fi
+358 50 313 7549

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuvassa on kuparikatodin röpelöistä pintaa.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Metallinjalostus tarvitsee tohtoreita – Aalto-yliopisto ja Boliden kouluttavat huippuosaajia sulattojen ytimessä

Energiamurros ja kaupungistuminen kiihdyttävät metallien kysyntää, ja jalostusprosessien jatkuva kehitys lisää huippuosaajien tarvetta.
Kaksi ihmistä pitämässä esitystä yleisön edessä koululuokassa. Näytöllä näkyy sijoitusstrategioita, joissa on säästöpossujen kuvia.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella

OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.
Iso ryhmä ihmisiä seisoo näytön edessä, jossa lukee 'QDOC KICKOFF March 11-12, 2025'.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Mihin suuntaan kvanttiteknologia kehittyy – QDOC-tohtoripilotti tarjoaa ymmärrystä yrityskumppaneille

Kvanttiteknologian tohtoripilotin QDOCin yrityskumppanit näkevät, että yhteistyö ohjelman kanssa opettaa niitä erottamaan teknologiahypen ja juuri niille relevantin kehityksen.
Seitsemän ihmistä pitelee suuria shekkejä PORT_2026 Innovation Challenge -tapahtumassa. Shekit joukkueille NEXOS ja KOWI.
Mediatiedotteet Julkaistu:

PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita

Lähes 60 Aalto-yliopiston opiskelijaa osallistui PORT_2026-innovaatiokilpailuun, jossa he kehittivät ja esittelivät ratkaisuja kulttuuriin, mediaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin.