ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopisto aloittaa yt-neuvottelut

Mahdollinen vähennystarve on enintään 350 henkilöä.

Aalto-yliopisto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä professoreita lukuun ottamatta. Tavoitteena on sopeuttaa yliopiston toimintaa heikentyneessä taloustilanteessa siten, että opetuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan tulevaisuus voidaan turvata pitkällä aikavälillä.

- Aalto-yliopistossa on sen alkuvuosina toteutettu mittavia muutoksia ja tuloksemme ovat kehittyneet erittäin hyvin. Tämä on vaatinut henkilöstöltämme paljon työtä ja asiantuntemusta. Hyvistä tuloksista huolimatta yliopiston taloudellinen tilanne on todella tiukka, koska Suomen hallitus on päättänyt leikata yliopistojen rahoitusta merkittävästi, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Valtio leikkaa Aalto-yliopiston rahoitusta noin 66 miljoonalla eurolla vuoden 2018 loppuun mennessä. Leikkaukset koostuvat mm. opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistolle jakaman rahoituksen sekä Tekesin rahoituksen leikkauksista.

- Olemme jo aiemmin keskittäneet resurssejamme tutkimukseen ja opetukseen sekä tehostaneet toimintaamme. Valitettavasti tehdyt säästötoimenpiteet eivät vielä riitä. Merkittävä osa tulevista säästöistä pyritään toteuttamaan tila- ja hankintakustannuksista, mutta ikävä kyllä arvioimme, että emme voi välttyä henkilöstöön kohdistuvilta säästötoimenpiteiltä, Tuula Teeri sanoo.

Yliopisto pyrkii tasapainottamaan talouttaan lisäämällä rahoitusta muista lähteistä ja vähentämällä kustannuksia. Lisärahoitusta pyritään hankkimaan muun muassa lisäämällä kilpailtua tutkimusrahoitusta ja käyttämällä sijoitustoiminnan tuottoja. Säästötarpeeksi arvioidaan 37 miljoonaa euroa, josta yli puolet pyritään saavuttamaan tila- ja hankintakustannuksia vähentämällä.  Henkilöstökuluihin kohdistuu arviolta noin 17 miljoonan euron säästötarve.

Neuvottelujen piirissä on noin 4 100 henkilöä eli koko henkilöstö professoreita lukuun ottamatta. Aalto-yliopistossa työskentelee yhteensä noin 4 600 henkeä. Alustavien arvioiden mukaan mahdollinen vähennystarve on enintään 350 henkilöä.

- Tilanne on henkilöstöllemme raskas, mutta meidän on tärkeää huolehtia ydintoimintamme edellytyksistä rahoituksen vähentyessä. Tavoitteemme on, että nyt esitetyillä toimenpiteillä saamme tehdyksi meihin nyt kohdistuvia leikkauksia vastaavat säästöt eikä muihin säästötoimenpiteisiin olisi tarvetta, Tuula Teeri toteaa.

Lisätietoja ja median yhteydenotot Aalto-yliopiston viestinnän kautta: viestinnän asiantuntija Eeva Lehtinen, puh. 050 321 7034, eeva.lehtinen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Attendees networking at Demo Day
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2026 Demo Day rikkoo ennätyksiä: Tältä näyttää Otaniemen nopeiten kasvavassa startup-tapahtumassa

Aalto Startup Centerin ja A Gridin järjestämä Demo Day toi yhteen lähes 800 kävijää, 90 startup-ständiä ja yli 75 sijoittajaa. Vuonna 2018 käynnistetty ruohonjuuritason tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista startup-tapahtumista.
Useita pieniä, suorakulmaisia hiukkasia, joissa on pyöristetyt reunat, harmaana tummalla taustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita

Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Otakaari 3
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Kampus saa kolmannen Learning Loungen

Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.
Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.