Uutiset

Aalto-yliopisto ja THL tiivistävät tutkimusyhteistyötään

Aalto-yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) rakentavat uutta tutkimushankkeiden kokonaisuutta vastaamaan tämän päivän yhteiskunnallisiin ja terveydenhuollollisiin haasteisiin. ۳ٱ𾱲ٲön tavoitteista sovittiin vastikään allekirjoitetulla sopimuksella.
Aalto University / Image recognition is one application that uses deep learning / photo: Mikko Raskinen

Hankkeissa painottuu arvokkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon tietoaineistojen toisiokäyttö. Sillä tarkoitetaan asiakas- ja rekisteritietojen käyttöä muussa kuin niiden ensisijaisessa käyttötarkoituksessa. Tänä keväänä voimaan astunut toisiolaki edistää näiden tietojen tietoturvallista käyttöä.

۳ٱ𾱲ٲössä yhdistyvät osapuolten tosiaan täydentävät vahvuudet, kuten sosiaali- ja terveysalan tuottavuuteen ja teknologioihin liittyvä osaaminen, laadukkaat tietoaineistot sekä kansainvälisen huipputason data-analyyttiset tutkimusmenetelmät. 

Tulokset tehokkaasti yhteiskunnan käyttöön

Tutkimusten tulokset pyritään julkaisemaan arvostetuissa kansainvälisissä julkaisuissa. Lisäksi tietoa levitetään kotimaisten kanavien kautta mahdollisimman laajasti päätöksentekijöiden ja yhteiskunnan käyttöön. 

Tutkimusyhteistyön avulla pyritään esimerkiksi tukemaan kansallisen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistamistyön seuraavia vaiheita. 

”Olemme iloisia THL:n kanssa vahvistuvasta yhteistyöstä – se mahdollistaa arvokkaita synergioita, kun tuomme tutkimusosaamistamme yhä vahvemmin ympäröivän yhteiskunnan käyttöön”, kertoo Executive in Residence Markus Mäkelä, joka johtaa Aallon terveys- ja hyvinvointialan tutkimusta ja yhteistyösuhteita kehittävää Aalto Health Platformia.

”Terveys ja hyvinvointi kuuluvat yliopistomme strategisiin avainalueisiin. Alalla on Aalto-yliopiston piirissä 40 vuoden perinteet, ja osaaminen on vahvaa mm. terveydenhuollon työprosessien arvioinnissa ja tuottavuuden suunnittelussa, tekoälyssä sekä terveydenhuollon laitteissa.” 

”THL panostaa entistä enemmän vahvojen kansainvälisten tutkimuspartnereiden etsimiseen. Lisäksi THL on juuri lanseerannut uudet tutkimusohjelmansa, joihin tiivistyvä yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa sopii erinomaisesti”, sanoo THL:n ylijohtaja Marina Erhola.

äپdz:

Marina Erhola
ylijohtaja THL
puh. 029 524 6007
etunimi.sukunimi@thl.fi

Markus Mäkelä
Executive in Residence
Aalto-yliopisto
puh. 050 520 7770

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Monika Liikamaa vasemmalla, opiskelijat Malhar Bagi ja Tina Suomi haastattelevat
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

”Töihin täytyy tarttua ja rima pitää asettaa korkealle”

Monika Liikamaa on aloittanut Kauppakorkeakoulussa johtavana työelämäasiantuntijana.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!
Abstrakti lähikuva kiiltävästä meripihkanruskeasta nesteestä, joka kiemurtelee ja tippuu mustalla taustalla
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

EU:n Horisontti-rahoituksen saanut VOPUS-hanke tutkii virtuaalisen kulttuurin tulevaisuutta

Hanke tutkii virtuaalisen Operaland-alustan kautta kulttuuriin kohdistuvia pitkäaikaisia vaikutuksia, kun aikaa vietetään enemmän virtuaalisissa ympäristöissä.