Uutiset

Aalto-yliopisto mukaan eurooppalaiseen uusien materiaalien huippuyksikköön

Euroopan komission rahoittama huippuyksikkö Novel Materials Discovery Laboratory (NoMaD) aloittaa toimintansa marraskuussa.

Perustieteiden korkeakoulu on mukana hankkeessa akateemikko Risto Niemisen sekä professorien Adam Foster ja Patrick Rinke johdolla. Huippuyksikköä johtaa professori Matthias Scheffler Berliinin Max - Planck –instituutista. Huippuyksikköön kuuluu seitsemän johtavaa materiaalitutkimuksen tutkimusryhmää sekä neljä laskentakeskusta, mm. Tieteellisen laskennan keskus CSC. Hankkeen 5 miljoonan euron rahoitus tulee EU:n Horizon 2020 ohjelmasta.

NoMaD-huippuyksikön tutkijoiden kunnianhimoisena tavoitteena on luoda ”materiaalien ensyklopedia”, eli laaja tietokanta sekä  tuloksia  analysoiva ja visualisoiva hakukone. Näin tutkijat  ja yritykset löytävät kattavasti materiaaleja koskevan tiedon yhdestä paikasta, ja voivat hyödyntää jo olemassa olevaa tietoa data-analytiikan keinoin. Jotta tavoitteeseen päästään, tarvitaan monitieteistä osaamista, jossa fyysikot, kemistit, tietotekniikan osaajat sekä teollisuuden asiantuntijat yhdistävät tietotaitonsa.

”Hankkeessa kehitettävät työkalut tulevat nopeuttamaan materiaalitutkimuksen ja –tekniikan kehitystä sekä uusien sovellusten syntymistä. Työkalut mahdollistavat uusien kemiallisten yhdisteiden ja atomaaristen  rakenteiden suunnittelun ja synteesin sekä uusien materiaali-ilmiöiden löytämisen”, selittää Risto Nieminen.

Myös Aallon COMP-huippuyksikössä kehitetään uusia materiaaleja tältä pohjalta. Yksikössä tehdään nanomateriaalien, -rakenteiden ja -komponenttien teoreettista ja laskennallista tutkimusta. Tutkimusalueina ovat muun muassa materiaalien ja nanorakenteiden elektroniset ominaisuudet, monihiukkasilmiöiden kvanttifysiikka sekä pintojen ja rajapintojen nanorakenteet.

Materiaalit ovat läsnä ihmisten arjessa monella tavalla ja teollisuus hyödyntää uusia materiaaleja muun muassa aurinkopaneeleissa, kevyissä metalleissa, kovissa pinnotteissa ja monissa muissa sovelluksissa. Erilaisten  mahdollisten materiaaliratkaisujen määrä on erittäin suuri, lähes ääretön.

äپٴᲹ:

Professori Adam Foster, adam.foster@aalto.fi, puhelin 050 4333097

Professori Patrick Rinke, patrick.rinke@aalto.fi, puhelin 050 4433199

Dekaani Risto Nieminen, risto.nieminen@aalto.fi

ää&Բ;

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.