ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopisto vapauttaa pääomaa kiinteistöjen myynnillä

Yliopisto vapauttaa pääomaa yliopiston tutkimukseen, opetukseen, digitalisointiin ja kampuksen kehittämiseen.
Aalto University flags. Photo: Aino Huovio

Aalto-korkeakoulusäätiö on myynyt 6.6.2019 Lämpömiehenkuja 2:ssa, Lämpömiehenkuja 3:ssa, Tekniikantie 3:ssa ja Maarintie 6:ssa sijaitsevat kiinteistöt eQ Hoivakiinteistöt -erikoissijoitusrahastolle. 

Myynnin tarkoituksena on vapauttaa pääomaa yliopiston tutkimukseen, opetukseen, digitalisointiin sekä kampuksen jatkokehittämiseen. Päätös on osa vuonna 2015 tehtyä kampussuunnitelmaa, jonka mukaisesti yliopisto keskittää toimintaansa Otaniemessä sijaitsevan kampuksen ytimeen. Kaupan kohteena olevat kiinteistöt sijaitsevat ydinkampuksen ulkopuolella. 

Toiminta kiinteistöissä jatkuu

Aalto-yliopisto on solminut samalla vuokrasopimuksen osasta Tekniikantie 3:n ja Maarintie 6:n tiloista. Vuokrasopimuksen myötä Aallon toiminta kiinteistöissä jatkuu normaalisti. Myös muiden kiinteistöjä vuokraavien tahojen toiminta kiinteistöissä jatkuu. 

Kiinteistöjen bruttopinta-ala on Lämpömiehenkuja 2:ssa noin 6450, Lämpömiehenkuja 3:ssa noin 4020, Tekniikantie 3:ssa noin 3390 ja Maarintie 6:ssa 9230 kerrosneliömetriä. 

Myynnin neuvonantajana kaupassa toimi CBRE Finland Oy.  

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:&²Ô²ú²õ±è;
Antti Tuomela
toimitusjohtaja
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
puh. 040 719 4007 

Jennifer Eloheimo
sijoitusjohtaja
eQ Varainhoito Oy
puh. 050 5473 660

eQ Hoivakiinteistöt on suomalainen erikoissijoitusrahasto, joka sijoittaa varansa hoiva- ja yhteiskuntakiinteistöihin. Rahasto omistaa ikäihmisten tehostettua palveluasumista, koulutuskiinteistöjä, sairaaloita ja terveyspalvelukiinteistöjä, päiväkoteja, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien palveluasuntoja sekä muita hoiva-/yhteiskuntakäyttöön soveltuvia kiinteistöjä Suomessa. Sijoittajamme ovat suomalaisia säätiöitä, instituutioita ja yksityishenkilöitä. Rahaston kiinteistöomaisuuden arvo oli 31.12.2018 1.036 miljoonaa euroa, joka oli sijoitettu 190 kiinteistöön Suomessa ja rahasto on Suomen merkittävin yhteiskuntakiinteistöomistaja.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo portaikon yläpäässä keskittyneenä katsomaan jotain toisen henkilön matkapuhelimesta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa

FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
Graphic illustration of distruptions in internet signal, electricity, water and other maintenance items
Kampus Julkaistu:

Lämmönjakelussa katko 26. maaliskuuta

Torstaina 26.3.2026 lämmönjakelun katko: Kemistintie 1, Vuorimiehentie 1, Vuorimiehentie 2 (Bionova), Vuorimiehentie Metallimiehenkuja 2, Metallimiehenkuja 4 ja Otaniementie 9 (Harald Herlin -oppimiskeskus).
#53 Maailman kansainvälisimmät yliopistot, Times Higher Education 2026
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto on maailman 53. kansainvälisin yliopisto

Suomalaisyliopistoista Aalto on kansainvälisyydessä ykkönen ja pohjoismaisista toinen.
Two persons holding doctor's hats
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Harkitsetko tohtoriopintoja? Tule mukaan 21. huhtikuuta

Mietitkö tohtoriopintoja maisterin tutkinnon jälkeen? Tule mukaan kuulemaan tutkijoiden kokemuksia eri puolilta Eurooppaa ja tutustumaan siihen, millainen ura tutkijana Aallossa voi olla.