Uutiset

Aalto-yliopistolle rahoitusta TKI-toimintaan kumppanuusverkostoissa

Suomen Akatemian rahoituksella kehitetään nanoselluloosapohjaisia kasvatusalustoja sekä kiertotalouden tietopohjaa ja toimintatapoja.
Vaaleanpunertavia ja läpikuultavia nanoselluloosa- ja agaroosikiteitä laboratoriomaljassa. Kuva Valeria Azovskaya

Suomen Akatemia on myöntänyt korkeakouluille ja valtion tutkimuslaitoksille yhteensä 10 miljoonaa euroa kumppanuusverkostojen erityisrahoitusta yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa toteutettavaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Rahoitetuista tutkimuskokonaisuuksista Aalto-yliopisto on mukana nanoselluloosaan pohjautuvassa, materiaali- ja lääketiedettä yhdistävässä NanOrganoid-hankkeessa sekä kiertotalouden tietopohjaa ja -ratkaisuja kehittävässä Circular Design Network -hankkeessa.

Nanoselluloosasta kestäviä ratkaisuja biolääketieteeseen

NanOrganoid-hankkeessa Tampereen yliopisto, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto kehittävät nanoselluloosapohjaisia kasvatusalustoja prekliinisille organoidimalleille. Verkosto yhdistää materiaalitieteen ja terveydenhuollon ammattilaisia, solu- ja molekyylibiologian osaajia, kliinisen lääketieteen edustajia sekä liike-elämän toimijoita.

Organoidit ovat eräänlaisia elinten malleja, jotka yleensä kehitetään kantasolusta. Organoidit ja 3D-kudosmallit ovat tärkeitä tutkimusvälineitä, joilla on sovelluskohteita sekä biologisessa perustutkimuksessa että sairauksien mallintamisessa, lääkeaineiden tutkimisessa ja testaamisessa, ihmisen varaosien tuotannossa ja henkilökohtaisessa lääketieteessä. Organoideja kasvatettaessa tarvitaan sopiva kasvualusta, joka tässä tapauksessa on suomalaisesta puusta valmistettu nanoselluloosa. Nanoselluloosa muodostaa veden kanssa kasvualustana toimivan geelin. Aalto-yliopiston tehtävänä NanOrganoid-hankkeessa on säädellä tämän geelin ominaisuuksia organoidien kasvualustoiksi sopiviksi eli geelin ominaisuuksien tulisi vastata sitä elintä, jota yritetään mallintaa. Kehitettävät mallit toimivat alustana, jota voidaan käyttää uusien lääketieteen hoitojen kehittämisessä tai lääkekandidaattien valinnassa. Mallit vähentävät eläinkokeiden määrää ja tarjoavat kestävän ratkaisun biolääketieteen tutkimuksen tarpeisiin. Aalto-yliopiston osalta hankeesta vastaa professori Eero Kontturi biotuotteiden ja biotekniikan laitokselta.

Kiertotalouden tietovirroista uusiin ekosysteemeihin

Akuutit ympäristöongelmat, kuten ilmastonmuutos ja merimuovi vaativat nopeita toimia ja ratkaisuja. Nykyisten askelittaisten kiertotalouteen tähtäävien toimien lisäksi tarvitaan radikaalimpia uusia ratkaisuja, jotka muuttavat toimintaamme nopeammin ja järjestelmällisemmin. Samanaikaisesti tarvitaan myös uusia tapoja kerätä, käsitellä ja jalostaa tällä hetkellä hajanaista ja vaikeasti ymmärrettävää kiertotaloustietoa.

CircDNet-hankkeessa Aalto-yliopisto, Geologian tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus ja Teknologian tutkimuskeskus VTT kokoavat ja kehittävät kiertotalouden tietopohjaa sekä luovat uusia toimintatapoja kiertotalousjärjestelmän parantamiseksi. Toimijat myös esittävät ratkaisuehdotuksia tutkimus- ja kehitystyöhön liittyvillä sovellusalueilla. Aalto-yliopiston tehtävänä hankkeessa on koota kokonaisvaltainen kuva kiertotaloustiedon tietovirroista ja liiketoiminnan ekosysteemistä sekä siitä, miten kiertotalousjärjestelmää voidaan kehittää suunnittelulähtöisesti. Aallosta mukana on useita asiantuntijoita Kemian tekniikan korkeakoulusta, Kauppakorkeakoulusta sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta, ja hankkeesta vastaa Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.

Lue lisää:

Kuva Valeria Azavskaya

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.