Uutiset

Aalto-yliopiston opiskelijat tarttuivat ajankohtaiseen Kasarmitorin kehityshankkeeseen opiskelijakilpailussa

Teksti: Hannu Salmi

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin ja sisustusarkkitehtuurin opiskelijat visioivat erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia Helsingin Kasarmitorille opiskelijakilpailussa, joka käytiin tiiviillä aikataululla joulukuun 2024 loppupuolella. Kilpailun lähtökohtana oli käynnissä oleva asemakaavan muutoshanke, jossa Kasarmitorilla nykyisin sijaitseva hallirakennus on esitetty korvattavaksi sitä selvästi korkeammalla toimisto- ja liikerakennuksella. Kilpailuohjelmassa todettiin, että uudisrakennussuunnitelma on ristiriidassa 1820-luvulta periytyvän empireaukion historiallisten arvojen kanssa ja pyydettiin opiskelijoita esittämään suunnitelmia, joissa tutkittaisiin Kasarmitoria osana kantakaupungin tulevaisuutta sen historialliset arvot huomioiden. Kilpailualueena oli koko tori sitä ympäröivine katuineen ja kilpailuohjelma antoi osallistujille varsin vapaat kädet erilaisten ehdotusten laatimiseen.
Opiskelijakilpailun voitaneet ehdotukset, yllä "Kaartin kaiku" (Tekijä Susanna Lumme) ja alla "Iikka" (Tekijät Sirre Kronlöf ja Koo Okkonen).
Opiskelijakilpailun voitaneet ehdotukset, yllä "Kaartin kaiku" (Tekijä Susanna Lumme) ja alla "Iikka" (Tekijät Sirre Kronlöf ja Koo Okkonen).

Inspiraatiota jatkokeskusteluun torin tulevaisuudesta

Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 22 ehdotusta. Kilpailun tuomaristoon kuulunut arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori Panu Savolainen pitää kilpailun osallistujamäärää ja yleistä tasoa aikataulu huomioon ottaen hyvänä. Vaikka kilpailuehdotukset poikkesivat huomattavastikin toisistaan, toisaalta suurin osa kilpailijoista oli joko kehittänyt nykyistä hallirakennusta tai esittänyt uudisrakennusta samalle rakennusalalle. Todella radikaaleja ehdotuksia, joissa olisi esitetty vaikkapa torin muuttamista kaupunkimetsäksi, ei kilpailutöiden joukossa ollut, Savolainen toteaa. Kilpailuehdotukset kuitenkin antavat mallia, että torin tulevaisuutta voisi pohtia laajemmin erilaisia vaihtoehtoja tutkimalla.

Palkinto kahdelle erilaiselle ehdotukselle

Yksikään kilpailuehdotus ei noussut selvästi muiden yläpuolelle, ja palkintolautakunta päätyi esittämään ensimmäisen palkinnon sijaan kaksi jaettua toista palkintoa, minkä lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa. Jaetut 2. palkinnot saivat nimimerkki ”Iikka” ja nimimerkki ”Kaartin kaiku”, joiden tekijöiksi paljastuivat Sirre Kronlöf ja Koo Okkonen (”Iikka”) sekä Susanna Lumme (”Kaartin kaiku”). Palkintoina jaettiin molemmille 2. palkinnon saajille 750 € rahapalkinto Nils Erik Wikbergin rahastosta. Kilpailuohjelman vaatimukset täyttävistä kilpailuehdotuksista oli myös mahdollista saada opintopisteitä. 

Palkitut työt ovat myös esimerkkejä hyvin erilaisista tavoista käsitellä toria. Ehdotus ”Iikka” säilyttää nykyisen hallirakennuksen ja esittää ympäristöön vain hienovaraisia muutoksia. Ehdotuksessa ”Kaartin kaiku” on uudisrakennus, jonka matala, kaareva julkisivu muodostaa torille veistoksellisen aiheen rakennuksen katon muodostaessa oleskelutasanteen Kasarmikadun tasoon.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Kolme ihmistä erillisissä potreteissa, kaksi takkipukuista naista ja ruutupaitainen mies, sisällä ja ulkona.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Damyn Tulevaisuus-palkintofinalisteina Aallosta hiljattain valmistuneita nuoria suunnittelijoita

Arkkitehtuuri- ja designmuseon ystäväyhdistys Damy jakaa vuosittain Tulevaisuus-palkinnon valmistumisvaiheessa oleville suunnittelijoille.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.