ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopistoon haki 9 606 kevään yhteishaussa

Korkeakoulujen valtakunnallisen yhteishaun tulokset on julkaistu Opintopolku-palvelussa.
uutinen_chembio_24-3_fi.jpg

Korkeakoulujen valtakunnallisen yhteishaun tulokset on julkaistu 1.7.2016 Opintopolku-palvelussa. Hakijat voivat tarkistaa oman valintatilanteensa kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa .

Huhtikuun alussa päättyneessä valtakunnallisessa yhteishaussa Aalto-yliopiston tekniikan hakukohteisiin haki 6192 henkilöä. Kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan haki 3668 henkilöä ja International Business -kandidaattiohjelmaan 846 henkilöä. Taiteiden alalla hakijoita oli 2109. Sama henkilö on voinut hakea usealle eri alalle ja useaan hakukohteeseen. Yhteensä eri hakijoita kaikkiin Aalto-yliopiston hakukohteisiin oli 9606. Vastaava hakijoiden lukumäärä vuonna 2015 oli 9893.

Vuoden 2016 valinnoissa Aallon kandidaattiohjelmissa on kaiken kaikkiaan 1540 aloituspaikkaa.  Valtakunnallisessa Opintopolku-palvelussa tehtävä sijoitteluajo tuo jokaiselle hakijalle yhden opiskelupaikan. Sijoitteluajo kattaa kaikki yhteishaun hakukohteet yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, ja se päättyy 15.8. Tämän vuoksi lopullinen hyväksyttyjen uusien opiskelijoiden määrä on selvillä vasta sitten, kun kaikki paikat on vastaanotettu.

Kaikki yhteishaussa hakeneet opiskelijat saavat tiedon valinnan tuloksesta Oma Opintopolku -palvelun lisäksi myös tuloskirjeestä, jonka Opetushallitus lähettää hakijoille sähköpostitse.

Lisätietoa Aalto-yliopiston uusille opiskelijoille löytyy . (into.aalto.fi)

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Milla Vaisto-Oinonen
ulkoisten asiakkaiden palvelujen päällikkö
puh. 050 362 8880

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Korkeakouluaukio ja A-logo
Opinnot Julkaistu:

Ainutlaatuinen mahdollisuus Aallosta valmistuneille opiskella rahoitusta Yhdysvalloissa

Kauppakorkeakoulun alumnit Tuomo ja Tarja Vuolteenaho tukevat Vuolteenaho-stipendillään lahjakkaiden opiskelijoidemme akateemista huippuosaamista ja kansainvälisiä mahdollisuuksia.