Uutiset

Ahti Salo palkittu monitavoitteisen päätöksenteon kehittämisestä

Systeemianalyysin professori Salo on osoittanut luovuutta kehittäessään monitavoitteisen päätöksenteon menetelmiä ja sovelluksia muun muassa energian, terveyden ja riskienhallinnan aloille.
Ahti Salo. Image; Matthew Allinson.

Professori Ahti Salo sai Edgeworth-Pareto -palkinnon Istanbulissa pidetyssä International Society on Multiple Criteria Decision Making (MCDM) -konferenssissa, joka järjestettiin nyt 25. kertaa. Salo kehittää ja soveltaa menetelmiä päätösongelmiin, joita ratkaistaessa on huomioitava monia tavoitteita, merkittäviä epävarmuuksia sekä resurssi- ja loogisia rajoituksia.

Joka toinen vuosi myönnettävä Edgeworth-Pareto -palkinto on MCDM-seuran merkittävin tunnustus tutkijalle, joka on osoittanut luovuutta kehittäessään monitavoitteisen päätöksenteon menetelmiä ja sovelluksia ja näin vaikuttanut MCDM-alan käytäntöön. Aalto-yliopistolla on alalla pitkät ja vahvat perinteet, sillä emeritusprofessori Jyrki Wallenius sai palkinnon vuonna 1994 ja Raimo P. Hämäläinen vuonna 2004.

Ahti Salo on saanut myös muita palkintoja, kuten USA:n operaatiotutkimusseura INFORMSin päätösanalyysiseuran vuonna 2013 myöntämän parhaan julkaisun palkinnon kirjasta, jonka hän toimitti ja kirjoitti yhdessä Jeffrey Keislerin ja Alec Mortonin kanssa.

”Perinteisen päätösanalyysin menetelmät auttavat valitsemaan yhden hyvän vaihtoehdon monista tarjolla olevista vaihtoehdoista. Portfoliopäätösanalyysiin liittyvä tutkimuksemme yleistää näitä menetelmiä ongelmiin, joissa todella suuresta vaihtoehtojoukosta monet voidaan valita. Olemme soveltaneet menetelmiämme menestyksekkäästi muun muassa energian, terveyden ja riskinhallinnan aloilla”, Salo kertoo.

Professori Salo työskentelee Aalto-yliopiston matematiikan ja systeemianalyysin laitoksella.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Professor Jukka Pekola stood in a hallway smiling at the camera
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.
Ulkokuvausryhmä talvivaatteissa, puomimikrofoni korkealla paljaiden puiden lähellä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aallon Opetusvaikuttaja-palkinto elokuvataiteen laitokselle – pitkä työ näkyy kansainvälisenä menestyksenä

Elokuvataiteen laitos sai Aalto-yliopiston Opetusvaikuttaja-palkinnon tunnustuksena laadukkaasta ja vaikuttavasta opetuksestaan.