ºÚÁÏÍø

Uutiset

Alumni Sari Ovaska: "Minulle oli selvää, että haluan olla mukana luomassa parempaa työelämää muille"

Opintovapaan aikana osaamistaan laajentanut alumnimme Sari Ovaska päätyi tilintarkastajan tehtävästä uudelle uralle HR:n pariin.
Alumni Sari Ovaska

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Sari Ovaska ja opiskelin Helsingin Kauppakorkeakoulussa 2004–2009. Pääaineeni oli laskentatoimi ja sivuaineena yritysjuridiikka.

Millainen urapolkusi on ollut?

Urapolkuni HR Business Partneriksi ei ole ollut perinteisin. Aloitin työurani vastavalmistuneena tilintarkastajana suuressa konsulttiyhtiössä. Noin kolmekymppisenä elämässäni tapahtui suuria muutoksia: avioiduin ja saimme mieheni kanssa kaksi lasta.

Tilintarkastajana olin ehtinyt nähdä monenlaisia organisaatioita, ja vanhempainvapaalla sain kunnolla aikaa pohtia, mitä oikeasti haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Suurimpana ajurina pohdin kahta kysymystä: millaista työelämää haluan itse ja toisaalta, haluanko vaikuttaa myös muiden työelämään. Minulle oli selvää, että haluan olla mukana luomassa parempaa työelämää muille. Koin, että työskentelemällä pelkästään numeroiden parissa en voisi toteuttaa näitä itselleni tärkeitä tavoitteita.

Opintovapaan aikana päätin laajentaa osaamistani ja opiskelin henkilöstöjohtamista ja organisaatiopsykologiaa. Lisäopintojen myötä hakeuduin uudelle uralle HR:n pariin. Olen ollut rohkeaan siirtooni erittäin tyytyväinen: konsulttina hankkimani kokemus eri organisaatioista sekä vahva taustani numeroiden parissa tukevat erinomaisesti nykyistä rooliani HR Business Partnerina ABB:llä.

Haluan kannustaa jokaista etsimään rohkeasti itselleen sopivaa uraa ja uskaltamaan ottaa uuden suunnan, jos sydän niin sanoo!

Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?

Ennen nykyistä roolia ehdin työskennellä kaupan alalla kansainvälisessä organisaatiossa monipuolisissa HR-tehtävissä. Hain ABB:lle itseasiassa kaksi kertaa parin vuoden aikana ja toisella kerralla tulin valituksi (ensimmäisellä kerralla jäin hopealle). Tästä muistan aina mainita myös meidän palkkaaville esihenkilöille, kuinka tärkeä rekrytointiprosessi on työnantajakuvan luomisessa; vaikka henkilö ei tulisi valituksi juuri nyt, voi hänelle silti jäädä todella positiivinen jälki rekrytointiprosessista ja meistä ABB:stä yhtiönä, jolloin hän varmasti hakee myös uudelleen, kun seuraava mielenkiintoinen paikka avautuu.

Tämä on erityisen tärkeää muistaa nyt, kun ABB palkkaa kesätöihin Suomeen noin 800 harjoittelijaa – nytkin hakijoita oli reilut 7000, joten tuhansia jää vuosittain ulkopuolelle, mutta se ei tarkoita sitä etteikö heidän kannattaisi hakea kesätöihin uudelleen – ja he hakevatkin, kunhan me onnistumme vakuuttamaan heidät rekrytointiprosessin aikana!

Minkä neuvon antaisit itsellesi, jos opiskelisit nyt?

Rohkaisen opiskelemaan laajasti omien mielenkiinnon kohteiden mukaan ja hyödyntämään Aallon tarjoamia loistavia mahdollisuuksia. Kannustan myös valitsemaan sivuaineen joltakin alalta, joka ei välttämättä suoraan liity omaan pääaineeseen – jos se vain itseä kiinnostaa.

Itse laajensin opintojani vasta myöhemmin työelämässä, kun olin ehtinyt työskennellä jonkin aikaa. Jos kuitenkin herää kiinnostus johonkin uuteen suuntaan esimerkiksi kesätöiden kautta, suosittelen hyödyntämään opiskeluaikaa ja sukeltamaan rohkeasti uuden aiheen pariin lisäämällä sitä opintoihin.

Mitä työsi pitää sisällään?

Toimin paikallisena HR Business Partnerina Drives-liiketoiminnassa Pitäjänmäellä, Helsingissä, minkä lisäksi toimin dedikoituna HR Business Partnerina yhden Drives-divisioonamme johtoryhmässä. Meillä on täällä Pitäjänmäellä oma Drives-tehdas, jossa valmistamme taajuusmuuttajia ja lisäksi meillä työskentelee paljon henkilöitä asiantuntijatehtävissä – muun muassa tuotekehityksemme on vahvasti täällä Suomessa, Helsingin toimipisteellä.

Drivesin Business HR -tiimissämme työskentelee kuusi HR-ammattilaista ja saamme laaja-alaisesti suunnitella liiketoimintaa tukevia toimenpiteitä ja kehittää paikallista toimintaa. Olen itse erittäin kehittämisorientoitunut ja tässä nykyisessä roolissa juuri tämä innostaa eniten, että yhdessä liiketoiminnan johdon kanssa saamme suunnitella ja kehittää yhteistä työpaikkaamme Drivesissa.

Muutaman mutkan kautta olen päässyt työskentelemään yritykseen, jonka arvot jaan ja jonka liiketoiminta on merkityksellistä – olemme aidosti rakentamassa vihreämpää tulevaisuutta meille kaikille. Minulle on tärkeää, että voin olla ylpeä siitä, mitä edustamani yhtiö tekee isommassa mittakaavassa.
 

Several students, women and men discussing in the school hallway. One of the women is holding a yellow book.

Accounting, Master of Science (Economics and Business Administration)

Accounting-maisteriohjelma tarjoaa opiskelijalle valmiudet tuottaa taloudellista ja ei-taloudellista tietoa ja hyödyntää sitä yritysten johtamisessa ja hallinnassa. Laskentatoimi – oli kyse sitten johdon tai rahoittajien laskentatoimesta – on keskeinen tekijä jokaisen yrityksen toiminnassa ja elintärkeä osa yritysten suunnittelutyötä ja päätöksentekoa. Accounting-ohjelmasta valmistuneilla on korvaamattoman arvokasta ja erittäin yleismaailmallista asiantuntemusta, jonka avulla he menestyvät erilaisissa organisaatioissa kaikilla aloilla ympäri maailman.

Koulutustarjonta
ABB:n henkilökuntaa juttelemassa opiskelijan kanssa Aalto Talent Expossa 2024

Premium Partner - ABB

Kauppakorkeakoulun partneri vuodesta 2024 lähtien.

Kauppakorkeakoulu
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä istuu sohvalla ja katsoo kirjaa yhdessä kirjastossa, taustalla kirjahyllyjä.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston maisteriohjelmat kiinnostavat maailmanlaajuisesti

Tammikuun 2. päivänä päättyneessä maisterihaussa Aaltoon saapui 7513 hakemusta yhteensä 106 maan kansalaisilta.
Text Leading for Interdisciplinary Creativity with Aalto logo.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity

IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.
SemiSummer 2026. Hae puolijohteiden kesätöihin. Yritysten ja Aalto-yliopiston logot. Liity mukaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä

Semi-Summer 2026 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.
Kaksi miestä puvuissa istuu pöydän ääressä asiakirjojen kanssa. Takana on peili ja maljakko kukilla.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa kestävää, elinvoimaista ja osaavaa kaupunkia

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön pääteemat ovat elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys sekä tutkimusyhteistyö ja osaava työvoima. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö pohjautuu vahvasti Aallon tutkimukselliseen ja opetukselliseen osaamiseen.