Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Minna Rissanen: Aalto mahdollistaa sen, ettei jokaisen tarvitse valmistua samasta putkesta

Kunnianhimoinen Minna Rissanen kannustaa nykyisiä opiskelijoita ottamaan selvää Aallon tarjoamista mahdollisuuksista ja opiskelemaan rohkeasti eri aineita.
School of Business Alumni Ambassador Minna Rissanen

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Aloitin opinnot vuonna 2011 ja kandivaiheessa opiskelin pääaineenani johtamista. Maisterivaiheessa opiskelin CEMSissä ja Strategian maisteriohjelmassa, josta valmistuin joulukuussa 2016.

Olin vaihdossa kahdesti: ensin kandivaiheessa puoli vuotta Indonesiassa ja maisterivaiheessa vielä puoli vuotta Tsinghuan yliopistossa Pekingissä. Opiskelin myös palvelumuotoilua Aalto Design Factorylla ja Information Technology Program -ohjelmassa.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Valmistumisen jälkeen halusin työskennellä liiketoiminnankehitys- ja palvelumuotoilutehtävissä. Pekingissä opiskellessani kiinnostuin pankkialan digitaalisesta muutoksesta ja hain Nordean Graduate-ohjelmaan, jossa aloitin vuosi sitten.

Työskentelen Nordea Henkivakuutuksen liiketoiminnan kehityksessä, jossa kehitämme uusia sijoittamisen ja henkivakuuttamisen palveluita. Tiimini vastuualueina ovat muun muassa digitaalisten palveluiden kehitys, robotiikka ja liiketoiminnan prosessien kehitys. Itse vastaan tiimissäni palvelumuotoilusta.

Osallistun samalla Nordean kaksivuotiseen Graduate-ohjelmaan ja tällä hetkellä olen työkierrossa Luxemburgissa.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi?

Strategia-pääaineen lisäksi olin muutenkin kiinnostunut Aallon poikkitieteellisistä ohjelmista: kesällä 2014 tein sivuaineopinnot ITP-ohjelman Strategic Experience Design -aineessa ja seuraavana vuonna olin 9 kuukautta projektipäällikkönä Design Factoryn Product Development Project -kurssilla.

Nämä kurssit olivat käänteentekeviä opinnoissani; niiden myötä kiinnostuin palvelumuotoilusta, prototypoinnista ja palveluiden ketterästä kehittämisestä. Kun sitten halusin suunnata alan työtehtäviin, projektikursseilla saamastani kokemuksesta oli todella paljon hyötyä.

Aalto mahdollistaa sen, ettei jokaisen tarvitse valmistua samasta putkesta vaan lukemattomat yhdistelmät ovat mahdollisia, ja siten jokainen voi löytää oman juttunsa.

Neuvosi opintojaan miettivälle?

Jos nyt aloittaisin Aallossa, yrittäisin vielä tarkemmin ottaa selvää eri kursseista ja opiskelumahdollisuuksista. Kannustan menemään ennakkoluulottomasti uusille kursseille ja lukemaan laajasti eri aineita.

Kauppiksessa ja Aallossa on mahtava tarjonta huippulaadukasta opetusta eri aloilla – sitä kannattaa hyödyntää myös tutkinnon pakollisten kurssien ulkopuolella. Aalto mahdollistaa sen, ettei jokaisen tarvitse valmistua samasta putkesta vaan lukemattomat yhdistelmät ovat mahdollisia, ja siten jokainen voi löytää oman juttunsa.

Kun aloitin opinnot, en itsekään tiennyt, mitä haluaisin valmistumisen jälkeen tehdä. Minulla toimi se, että luin laaja-alaisesti eri kursseja ja siten lopulta löysin oman juttuni.

Miten opiskeluajan harrastukset ja työkokemus vaikuttavat uran eri vaiheissa?

Olin koko opiskeluajan aktiivisesti mukana opiskelijatoiminnassa ja sitä kautta opin paljon työyhteisössä toimimisesta ja organisaatioelämästä.

Ainakin näin uran alkuvaiheessa opiskelija-aktiivisuudesta ja opiskeluajan työkokemuksesta on ollut hyötyä uusiin työyhteisöihin sopeutumisessa ja uusien työtapojen omaksumisessa. On myös hauskaa huomata, miten usein opiskeluajan tuttuihin törmää työelämässä!

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Opintojen kehittäminen oli minulle sydämen asia opintojen aikana, ja myös näin valmistuneena koen luontevaksi olla mukana kehittämässä yliopistoyhteisöäni. Kauppis ja Aalto ovat antaneet minulle valtavasti ja olen tyytyväinen, jos pystyn vuorostani tarjoamaan yliopistoyhteisölleni jotain uutta valmistuneen näkökulmasta.

Kuten kehitystyössä yleensäkin, uskon vahvasti moninaisuuteen ja osallistamiseen, ja siksi alumnien tuki ja näkökulma ovat tärkeä osa yliopiston kehittymistä. Aalto-yliopiston mentorointiohjelma on hieno esimerkki alumnien tuesta ja hyvä mahdollisuus opiskelijoille.

Toivoisin, että Kauppiksen alumnitoiminta kasvaisi vielä nykyisestään ja löytäisi uusia muotoja. Tämä myös siitä itsekkäästä syystä, että alumnitoiminta olisi kiva tapa pitää yhteyttä opiskeluajan kavereihin!

äپdz:

Tällä hetkellä Rissanen työskentelee Service Designerina Ideanilla. (2020)

Tutustu tarkemmin Minna Rissasen urapolkuun !

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Minna Rissasen tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.