Uutiset

Älyrakennus helpottaa elämää ja säästää energiaa

Älykkäässä rakennuksessa valaistus oppii ihmisten kulkureitit, kuljetusrobotti juttelee hissin kanssa ja mobiilisovellus ohjaa vapaaseen työtilaan. Uusi älyrakennusten tohtorikoulu vauhdittaa alan kehitystä.
Vihreä-musta-valkoisessa piirroskuvassa on silmälasipäinen henkilöhahmo, jolla on päässään tohtorinhattu, jonka päällä on elektroniikasta tuttu virtanäppäimen symboli.
Kuvitus: Juuli Miettilä

Töistä lähtiessään Aalto-yliopiston työelämäprofessori Jaakko Ketomäki kytkee kännykästään kodin kahvinkeittimen pistorasiaohjauksen päälle. Perillä odottaa vastakeitetty kahvi ja robotti-imurin siivoama koti. Päivän aikana talon lämpötila on ollut pari pari astetta matalammalla talon ollessa tyhjillään. Lämmin käyttövesi lämpiää yöllä edullisemmalla sähköllä, jonka tuntihintoja automatiikka tauotta tarkkailee.

”Älykäs talotekniikka lisää asumisen mukavuutta ja helppoutta. Se tekee energiankulutuksen näkyväksi ja auttaa säästämään energiaa oikeista paikoista niin kodeissa kuin toimitiloissa”, Ketomäki sanoo.

Älykäs rakennus ei tarkoita sitä, että käyttäjän pitäisi tietää tai edes olla kiinnostunut siitä, millaista talotekniikkaa rakennus on syönyt sisäänsä. 

”Käyttäjälle riittää helppokäyttöinen sovellus, jolla voi ohjata haluamiaan toimintoja. Älykäs rakennus oppii koko ajan keräämänsä mittaustiedon ja käyttäjäpalautteen avulla, mikä tekee ohjauksesta ajan myötä fiksumpaa”, sanoo työelämäprofessori Heikki Ihasalo Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta. 

Robotit ihmisten apuna

Talotekniikan näkyvin osa-alue on valaistus ja valaisimet, mutta langattomuuden ja automaation myötä yhä harvemmin valokatkaisijat. Toimitiloissa valaistus oppii tuntemaan ihmisten kulkureittejä ja ohjaa valoja tarpeiden mukaan. Valaisimiin on helppo liittää antureita, joilla kerätään taloautomaatioon tietoa esimerkiksi tilojen käyttöasteista ja sisäilmasta. 

”Älykäs rakennus pitää sisäilman puhtaana ja sopivan lämpöisenä. Käyttäjille älykkyys tuo energiansäästöjä, kun valot eivät pala turhaan ja lämmitys huomioi muun muassa sähkön hintavaihtelut, jotka ovat uusiutuvan energiantuotannon kasvaessa yhä suurempia”, Ihasalo toteaa.

Myös rakennuksen sähköverkon kuormanhallintaan ja kulutuspiikkien tasaamiseen tarvitaan älykästä ohjausta, joka huolehtii esimerkiksi siitä, että kaikki eivät lataa sähköautojaan samaan aikaan. 

Älykkyys on sitäkin, että ihmiset löytävät vaivatta perille. Otaniemen kampusalueella toimiva Aalto Space -mobiilisovellus opastaa fuksit oikeaan luentosaliin ja löytää vapaana olevat opiskelutilat. 

”Taskussa oleva kulunvalvontaan yhdistetty appi on kullanarvoinen myös silloin, kun isossa toimistokiinteistössä pitää löytää vapaa työpiste tai työkaverit. Niin ikään tilojen varaus on olennainen osa tällaista palvelua”, Ketomäki sanoo. 

Robotiikan kehittyminen näkyy rakennusten käyttäjien arjessa. Otaniemessä kuljetusrobotit tuovat ostoskassit kaupasta kotiovelle ja robotti-imurit auttavat yliopiston tilojen siivouksessa. Sairaaloissa robotit hoitavat kuljetuksia, hotelleissa huonepalvelua ja toimistoissa postinjakelua. Robotit juttelevat myös hissien kanssa ja kertovat, mihin kerrokseen ovat matkalla.

Entistä fiksumpaa energiankäyttöä

Aalto-yliopiston älykkäiden rakennusten tohtorikoulu kouluttaa osaajia, joilla on kokonaiskuva talotekniikasta ja IT-järjestelmistä sekä ennen kaikkea siitä, mitä käyttäjät haluavat. Tohtorikoulu sai keväällä 1,5 miljoonan euron lahjoituksen ja on alansa ensimmäinen Suomessa. 

Rakennusten älykkyys saa koko ajan enemmän painoarvoa, kun energiaa on käytettävä entistä fiksummin. Samalla digitalisaatio ja automaatio tuovat toimintojen ohjaukseen yhä monipuolisempia ominaisuuksia. 

Rakennusten älyn arviointiin on viime vuosina kehitetty erilaisia menetelmiä. Smart Readiness Indicator (SRI) eli älyindikaattori on EU-tasolla kehitetty menetelmä, jonka käytettävyyttä testataan nyt Suomessa. 

”Siinä talotekniikka jaetaan osa-alueisiin, kuten lämmitys, lämmin käyttövesi ja ilmastointi, joiden älyvalmiuksia tarkastellaan yksi kerrallaan. SRI on osa EU:n asettamaa rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä (EPBD), ja energian kulutusjousto sekä energiavarastot ovat siinä merkittävässä roolissa. Tutkimme älyindikaattorin käyttöönottoa ja hyötyjä Suomessa”, Ketomäki sanoo. 

Tohtorikoulun tutkimuksessa tapetilla ovat myös valaistuksen ohjaus, käyttäjäkeskeisyys sekä rakennusautomaatiosta saatavan datan analytiikka. Tavoitteena on jatko-opiskelijoiden ja yritysten entistä tiiviimpi verkottuminen. 

”۰ٲٱ𾱲ٲön uutena muotona ovat osa-aikaiset tohtoriopiskelijat, jotka hyödyntävät väitöstutkimuksessaan yrityksissä keräämäänsä dataa. Samalla tuorein tutkimustieto siirtyy yliopistosta yrityselämään”, Ihasalo kertoo. 

Suomessa on jo pohjoisen kylmien olosuhteiden vuoksi aina ollut vahvaa talotekniikan osaamista. Täällä ollaan aallon harjalla myös rakennusten älykkyydessä. Viime vuonna maailman älykkäimmäksi rakennukseksi valittiin Helsingissä sijaitseva YIT:n kehittämä työtila Workery+.

Tohtorikoulun perustamista ovat tukeneet lahjoituksin

  • Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry
  • Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
  • Sähköteknisen Kaupan Liitto STK ry
  • K.V. Lindholmin säätiö
  • Գٱ𾱲öääپö
  • RIL – Rakennetun ympäristön akateemiset
  • Granlund
  • Helvar
  • Ramboll
  • Caverion

Teksti: Marjukka Puolakka
Kuvitus: Juuli Miettilä

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) lokakuussa 2022.

Energiaa säästyy älykkään talotekniikan avulla

Lahjoitus älykkään talotekniikan ja älyrakennusten opetukseen ja tutkimukseen on vauhdittanut alan kehitystä ja innostanut uusia opiskelijoita.

Lue lisää älykkään talotekniikan tutkimuksesta
aalto_university_robotics_lab_markus_sommers_02_Original.jpg
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ihmisiä työskentelemässä pöydän ääressä, kannettavat tietokoneet, muistilaput ja kahvikupit. Yksi henkilö kirjoittaa muistiinpanoja.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ilmoittaudu Unite! Training Programme on Sustainability for Prospective Leaders -koulutusohjelmaan

Kansainvälinen verkkokoulutus opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johtajille, jotka haluavat edistää kestävän kehityksen aloitteita omissa organisaatioissaan. Ilmoittaudu viimeistään 13. helmikuuta 2026.
Kolme miestä seisoo sisätiloissa, pukeutuneina rentoihin vaatteisiin. Taustalla on näyttö ja toimistokalusteita.
Nimitykset Julkaistu:

Nikolai Ponomarev, Hossein Baniasadi ja Jorge Velasco aloittivat data-agentteina Kemian tekniikan korkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Avoimen tieteen palkinto 2025
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kansallisen avoimen tieteen vaikuttajapalkinnon sai vuonna 2025 Anne Sunikka

Kansallisen avoimen tieteen vaikuttajapalkinnon sai vuonna 2025 tutkimuspalveluiden OSA-tiimin tiiminvetäjä Anne Sunikka
Kolme ihmistä puistossa, taustalla vuoria. Yksi istuu penkillä, kaksi seisoo maisemaa katsellen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ehdota sisältöä Unite! Widening -koulutussarjaan tutkijoille

Unite!Widening kutsuu Aallon henkilöstöä, opettajia ja tutkijoita mukaan suunnittelemaan uutta, käytännönläheistä koulutussarjaa tutkijoille. Jaa osaamistasi ja rakenna yhteistyötä yliopistojen välillä. Tue tutkijoita kaikissa uravaiheissa. Hakuaika päättyy 2.2.2026.