Uutiset

Aurinkoenergian pioneeri professori Peter Lundille elämäntyöpalkinto

FinSolar-hankkeen verkosto palkitsi professori Lundin kiitokseksi hänen esimerkillisestä elämäntyöstään aurinkoenergiatoimialan edistäjänä.
Palkintoa luovuttamassa St1 Deep Heat Oy:n teknologiajohtaja Rami Niemi ja professori Raimo Lovio. Palkintoesine on professori Lundin työpisteen alla Otaniemessä sijaitsevasta peruskalliosta, johon St1 poraa parhaillaan koereikää kaukolämmön keräämiseksi.

Aurinkoenergia on maailmalla nopeimmin kasvava energiamuoto. Ala on nyt siirtymässä Suomessa pioneerivaiheesta teolliseen kehitysvaiheeseen. Markkinat ovat päässeet Suomessa vauhtiin ja vienti on kasvussa. Kasvun kunniaksi FinSolar-hankkeen yli 50 organisaatiosta koostuva verkosto palkitsi professori Peter Lundin kiitokseksi hänen esimerkillisestä elämäntyöstään aurinkoenergiatoimialan edistäjänä Suomessa.

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund on edistänyt 1970-luvulta lähtien aurinkoenergiaa kouluttamalla alalle osaajia, vetämällä tutkimusprojekteja ja organisoimalla pilottihankkeita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hän oli mukana perustamassa Suomen Aurinkoteknillistä yhdistystä vuonna 1979.

Aurinkoenergialiiketoimintaa harjoittavien yritysten lukumäärä ja investoinnit ovat kasvussa Suomessa. Aurinkosähkön kapasiteetti kaksinkertaistui Suomessa vuonna 2015 5 MW:sta noin 10 MW:iin. Alan yritykset uskovat kapasiteetin kaksinkertaistuvan myös tänä ja ensi vuonna. Suurehkoja yli sadan neliön aurinkosähkövoimaloita on Suomessa jo lähes sata. Uudet ennätyssuuret voimalat valmistuvat Helsinkiin ja Haminaan alkuvuodesta 2016. Aurinkovoimaloita hankkivat yritykset, kunnat ja muut julkiset organisaatiot, energiayhtiöt, maatilat, omakotitaloasukkaat ja kasvavassa määrin myös taloyhtiöt.

‒ Joskus pioneerit unohdetaan, kun kasvu alkaa. Jotta näin ei tällä kertaa kävisi, päätimme kiitokseksi palkita professori Lundin hänen pitkäaikaisesta elämäntyöstään aurinkoenergia-alan hyväksi, totesi FinSolar-hankkeen vastuullinen johtaja, prosessori Raimo Lovio Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa järjestetyssä Smart Solar Growth -seminaarissa Helsingissä 18.2.

Palkinnon luovutti professori Lundille FinSolar-hankkeen puolesta Savo-Solarin toimitusjohtaja Jari Varjotie sekä professori Lundin oppilas, St1 Deep Heat Oy:n teknologiajohtaja Rami Niemi. Lundille luovutetussa symbolisessa palkinnossa lukee: Tahto innovaattorin vie läpi harmaan kallion! Palkintoesine on peräisin yli kilometrin syvyydestä Otaniemessä professori Lundin työpisteen alla sijaitsevasta peruskalliosta, johon porataan parhaillaan St1:n toimesta koereikää kaukolämmön keräämiseksi.

äپٴᲹ:
Professori Raimo Lovio
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
puh. 040 353 8242
raimo.lovio@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.