Uutiset

Caltechin yliopiston Resonate-palkin-yliopiston energiatutkijoille

Palkinto on tunnustus professori Mika Järvisen ja hänen tutkimusryhmänsä kehittämästä uraauurtavasta teollisuusinnovaatiosta.
Professori Harry Atwater (vas.), Caltechin yliopiston Resnick Sustainability -instituutin Resonate Award –palkinnon perustaja, professori Mika Järvinen ja tohtorikoulutettava Arshe Said Aalto-yliopistosta.

Professori Mika Järvinen ja hänen tutkimusryhmänsä, johon kuuluvat tutkijat Arshe Said ja Sanni Eloneva Aalto-yliopiston energiatekniikan laitokselta, ovat saaneet Caltechin yliopiston Resnick-instituutin vuoden 2015 Resonate-palkinnon.

Tunnustus annettiin uraauurtavasta teollisuusinnovaatiosta, joka muuntaa hiilidioksidia ja teräksenvalmistuksessa syntyvää sivutuotetta tärkeäksi teollisuuden raaka-aineeksi, saostetuksi kalsiumkarbonaatiksi.

Saostettu kalsiumkarbonaatti on arvokas mineraalituote, jota käytetään esimerkiksi muoveissa, papereissa, kumeissa ja maaleissa. Sen tavanomaisen  tuotantomenetelmän hiilidioksidipäästöt ovat suuria. Uudessa innovatiivisessa prosessissa puolestaan kulutetaan hiilidioksidia, joten se toimii ympäristölle edullisena hiilinieluna. Prosessissa hyödynnetään teollisuudessa syntyvää sivutuotetta, josta valmistettu lopputuote on 50 kertaa lähtömateriaalia   arvokkaampaa. Uuden tekniikan taloudelliset ja ympäristöön liittyvät mahdollisuudet ovat merkittäviä.

- Pilottilaite on lajinsa ensimmäinen, ja pyrimme parhaillaan selvittämään miten tekniikkaa voitaisiin käyttää tehokkaasti teollisen tuotannon mittakaavassa, kertoo professori Mika Järvinen. Tavoitteenamme on rakentaa suurempi laitos terästehtaan yhteyteen seuraavien 2–4 vuoden kuluessa, hän jatkaa.

Caltechin yliopiston kestävää kehitystä tutkiva Resnick-instituutti perusti Resonate-palkinnon vuonna 2013 tunnustukseksi energiatekniikan ja kestävän kehityksen uusille saavutuksille. Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää  huomiota merkittäviin edistysaskeliin kestävän kehityksen saavuttamiseksi maailmassa.

Vuoden 2015 Resonate-palkinnot jaettiin Aspen Ideas -festivaaleilla Coloradon Aspenissa 4.7.2015. Palkinnon saivat: Yi Cui, Joel L. Dawson, Tsutomu Ioroi, Mika Järvinen ja Delia J. Milliron. Lisätietoja palkituista:

Saostettua kalsiumkarbonaattia tuottava pilottilaite avattiin Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle tammikuussa 2014. Pilottihankkeessa käytettävä menetelmä perustuu Aalto-korkeakoulusäätiön, Åbo Akademin ja teräsyhtiö SSAB:n omistamaan patenttiin. 

Kuvia Resonate Award 2015 -palkinnon saajista:

Kuvia pilottilaitteesta:

Linkki pilottilaiteesta kertovaan uutiseen (2014):

Linkki pilottilaitetta esittelevään videoon (2014):

Yhteystiedot:

Mika Järvinen, Associate Professor
mika.jarvinen@aalto.fi, puh. 050 414 2593
 

Arshe Said, tohtoriopiskelija
arshe.said@aalto.fi, puh. 050 571 8886

Sanni Eloneva, tohtoritutkija
sanni.eloneva.aalto.fi, puh. 050 448 9666  

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Lundström
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mari Lundström kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian uudeksi jäseneksi

Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi kutsuttu metallurgian professori Mari Lundström.
freestyle-hiihtäjä Kuura Koivisto
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto tukee huippu-urheilun ja opintojen yhdistämistä – Olympiakomitea myönsi laatutunnuksen

Arvioinnissa kiitettiin yksilökohtaista opintojen suunnittelua, joustavia opintoja ja yhteistyötä urheiluakatemia Urhean kanssa.