Uutiset

Design Factory -perhe laajenee New Yorkiin

Aallossa kehitetty tuotekehityksen oppimisympäristö on levinnyt jo 12 yliopistoon ja tutkimusorganisaatioon ympäri maailmaa.

Globaali verkosto saa 12. jäsenensä perjantaina 30.9., kun NYC Design Factory avataan Pace Universityssa Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen ensimmäinen Design Factory avattiin Philadelphiassa syksyllä 2015.

Pace University Seidenberg School on tehnyt jo usean vuoden ajan aktiivista yhteistyötä Design Factory -verkoston kanssa. Yliopiston opiskelijoita on muun muassa osallistunut Aalto-yliopistossa vuosittain järjestettävälle Product Development Project (PDP) -kurssille. Oman Design Factorynsa myötä he pääsevät virallisesti osaksi Design Factoryn kansainvälistä perhettä.

Design Factory -konsepti on Aallossa syntynyt uudenlainen, kaikille avoin tuotekehityksen tutkimus- ja oppimisympäristö. Konseptin tavoitteena on vauhdittaa opetus- ja toimintakulttuurin muutosta tukemalla tieteidenvälistä ja ongelmalähtöistä oppimista ja tutkimusta.

Avajaisia on mahdollista seurata Skype-yhteyden kautta Aallon Design Factorylla Otaniemessä 30.9. klo 15–17. Avajaisjuhlallisuuksissa on paikan päällä muun muassa konseptin isä, professori Kalevi ”Eetu” Ekman.

äپٴᲹ:



  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo portaikon yläpäässä keskittyneenä katsomaan jotain toisen henkilön matkapuhelimesta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa

FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
Neljä henkilöä istuu sohvalla olohuoneessa, pöydällä heidän edessään on palapelejä. Taustalla kaksi kehyksiä ja kasvi.
Opinnot Julkaistu:

TET-harjoittelija Dorotea Bjelicic: "Haluan isona kehittää jotain uutta ja omaperäistä"

Teknillisen fysiikan laitoksella TET-harjoittelijat pääsevät selvittämään millaista on työskennellä tutkijana laboratoriossa.
Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.
Kuvassa on kuparikatodin röpelöistä pintaa.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Metallinjalostus tarvitsee tohtoreita – Aalto-yliopisto ja Boliden kouluttavat huippuosaajia sulattojen ytimessä

Energiamurros ja kaupungistuminen kiihdyttävät metallien kysyntää, ja jalostusprosessien jatkuva kehitys lisää huippuosaajien tarvetta.