Uutiset

Diginatiivikin tarvitsee tietotekniikkakoulutusta

Tehokas oppimisprosessi tukee tietotekniikan soveltavaa käyttöä, tuore väitöstutkimus osoittaa.
Flow-kokemukset edistävät syväoppimista.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevän Bertta Sokuran väitöstutkimus tarjoaa uusia näkökulmia käyttäjien tietotekniikkataitojen tehostamiseen ja osoittaa, kuinka tärkeää tietotekniikkataitojen kouluttaminen on.

– Aivan liian moni on itseoppinut ja käyttää sovelluksia omalla tyylillään, usein tehottomasti. Osoitin tutkimuksessani, että syväoppimisen mahdollistava tehokas oppimisprosessi on soveltavan tietotekniikan käytön edellytys, Sokura sanoo.

Tietotekniikkasovellusten kouluttaminen on tarpeellista myös diginatiiveille, eli 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneille. Bertta Sokuraa huolestuttaa, että kukaan ei ole vastuussa siitä, että nuoret oppivat riittävät taidot osatakseen hyödyntää tehokkaasti yritysten ja oppilaitosten käytetyimpiä sovelluksia: tekstinkäsittelyä ja taulukkolaskentaa.

Flow-kokemukset edistävät syväoppimista

Tehokas oppimisprosessi varmistaa, että opiskelijat osaavat soveltaa tietotekniikkataitojaan myös uusissa tilanteissa. Tällaisessa oppimisprosessissa keskeisinä tekijöinä ovat motivaatio ja flow-kokemukset. Flow-tilan edellytyksenä on, että tehtävillä on selkeät päämäärät ja että taidot ja haasteet ovat tasapainossa. Lisäksi nopean palautteen saaminen on tärkeää. Tällöin yksilö voi kokea tehtävän niin innostavana ja olla niin keskittynyt tehtäväänsä, että ajantaju katoaa. Lisäksi kognitiivinen ja kokemusperäinen oppiminen tukevat tätä prosessia. Kognitiivisessa oppimisessa korostuu opiskelijoiden aktiivisuus ja itsenäinen tiedon prosessoiminen. Kokemusperäinen oppiminen puolestaan nivoo uuden tiedon aikaisempaan kokemukseen.

Bertta Sokura keräsi tutkimusaineistonsa vuosina 2004–2012 pääasiassa pitkittäisillä kyselytutkimuksilla. Ensimmäisen osatutkimuksen aineisto on kerätty Tietokoneen ajokortti -tutkintoon valmentavan, kauppatieteiden opiskelijoille tarkoitetun koulutuksen yhteydessä ja kolmen muun osatutkimuksen aineisto kauppatieteiden opiskelijoille räätälöidyn tietotekniikkakurssin opetuksen yhteydessä.

äöپܳܲ

KTM Bertta Sokuran tietojärjestelmätieteen aineeseen kuuluva väitöskirja "Learning to Use Office Applications: Understanding the Antecedents of Adaptive IT Use" tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 1.4.2016 klo 12 (Chydenia-rakennus, Stora Enso -sali H-324). Vastaväittäjänä toimii professori Heikki Topi (Bentley University) ja kustoksena professori Timo Saarinen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

äپٴᲹ:&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;
Bertta Sokura
p. 040 548 0313
bertta.sokura@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.