ºÚÁÏÍø

Uutiset

Emeritusprofessori Veikko Jääskeläinen In Memoriam

Emeritusprofessori Veikko Jääskeläinen (1931–2023) toimi Kauppakorkeakoulun rehtorina 1992–96.
Rehtori Veikko Jääskeläinen, Kauppakorkeakoulu
Rehtori Veikko Jääskeläinen. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto Finna

Veikko Sakari Jääskeläinen syntyi 1. joulukuuta 1931 Kiteellä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseosta 1951 ja valmistui Kauppakorkeakoulusta ekonomiksi 1955 ja kauppatieteiden kandidaatiksi 1956. Vuodet 1956–59 Jääskeläinen opiskeli Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa ja suoritti siellä Master of Arts -tutkinnon. Suomessa hän valmistui kauppatieteiden lisensiaatiksi 1965 ja väitteli Kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden tohtoriksi 1967.

Emeritusprofessori Veikko Jääskeläinen toimi työurallaan muun muassa Helsingin kauppakorkeakoulun liiketaloustieteen professorina, Valmet Oy:n talousjohtajana ja Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen keskuksen johtajana. Kansainvälisen yritysrahoituksen professorina hän toimi vuodesta 1986 alkaen ja rehtorina vuodet 1992–96.

Kauppakorkeakoulun johtamiskoulutustoiminnot kansainvälistyivät voimakkaasti ja ne yhtiöitettiin Veikko Jääskeläisen rehtorikauden aikana vuonna 1996 JOKO Executive Education Oy:ksi. Yritys on tänä päivänä nimeltään Aalto University Executive Education Oy, ja se on jo pitkään menestynyt hyvin myös vahvasti kilpailluilla kansainvälisillä MBA-markkinoilla.

Veikko Jääskeläinen keskittyi tutkimuksessaan budjetointiin, strategiseen suunnitteluun ja kansainväliseen rahoitukseen. Hän oli Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1974 alkaen.

Kauppakorkeakoulu arvostaa suuresti Veikko Jääskeläisen uraa, mukaan lukien merkittävät ponnistelut Kauppakorkeakoulun kansainvälisyyden lisäämiseksi. Muistamme Veikko Jääskeläistä lämmöllä niin kollegana kuin ystävänä. 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kyltti lukee 'Made in Aalto University' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu