Uutiset

Falling Walls -palkinto myönnettiin uraauurtavalle silmätutkimukselle

Tampereen yliopiston tutkijan Laura Koivusalon esittelemä sarveiskalvon sokeutta käsittelevä tutkimustyö sai pääpalkinnon Falling Walls -alkukilpailussa.
Falling Walls. Kuva: Mikko Raskinen.

Ensimmäistä kertaa Otaniemessä järjestetyssä Falling Walls Lab Finland -tapahtumassa pääpalkinnon voitti Tampereen yliopiston tutkija Laura Koivusalo, joka esitteli sarveiskalvon sokeutta käsittelevää tutkimustyötään puheessaan “Breaking the walls of Corneal Blindness”.

“Tutkimusryhmämme tarkastelee kantasoluterapian vaikutusta erilaisten silmäsairauksien hoidossa. Kehittämämme sarveiskalvon terapia voisi palauttaa näön, kun sarveiskalvon ja silmän valkuaisen välisellä reunalla on puutetta kantasoluista. Tämä puutos on sarveiskalvon sokeuden muoto, joka vaivaa usein etenkin nuoria ja työikäisiä ihmisiä, eikä sitä ole aikaisemmin osattu hoitaa”, Laura Koivusalo kertoo.

“Olen innoissani matkasta Berliiniin, vaikka se tuntuu vielä hieman epätodelliselta! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun puhuin tästä tutkimusideasta. Aion vielä hioa puhetta ennen Berliinin loppukilpailua.”

Tuomarit olivat vaikuttuneita Lauran työn mahdollisesta vaikuttavuudesta. Berliiniin Falling Walls -loppukilpailussa hän kilpailee voitosta eri puolilta maailmaa tulevien tutkijoiden kanssa.  

Toiselle sijalle kilpailussa sijoittui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Hanna Ollila tutkimusehdotuksellaan ”Breaking the wall of Sleep and Exhaustion”. Kolmanneksi tuli Mustafa Ahmad Munawar, joka esitteli tutkimusideansa “Breaking the wall of PCR carryover contamination”.

Tapahtuman isäntinä toimivat Suomen Akatemia ja Aalto-yliopisto, ja se järjestettiin Design Factoryssa. Muut kilpailijat olivat Arturs Holavins, Anatoly Lvov, Julle Oksanen ja Konstantin Vostrov.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.