FallUp inspiroi tulevaisuuden yrittäjiä
Kolmatta kertaa järjestetty FallUp keräsi 10.10. Finlandia-talolle yli 1700 yrittäjyydestä kiinnostunutta opiskelijaa, 20 startupia ja 20 kumppania. Aalto-yliopisto oli yksi tapahtuman pääkumppaneista osana yliopiston Suomi 100 -teemavuoden ohjelmaa.
Aallon opiskelijoiden yrittäjyysyhteisö Aaltoes:n järjestämän tapahtuman teemana oli tänä vuonna yrittäjämäinen ajattelutapa.
“Uskomme, että voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta inspiroimalla opiskelijoita yrittäjämäiseen ajatteluun. Ratkaisevaa on jatkuva itsensä kehittäminen, proaktiiviset ongelmanratkaisutaidot sekä epäonnistumisen hyväksyminen – tavoitteena olla paras versio itsestään”, toteaa FallUpin ydintiimi Aleksi Löytynoja, Tiina Nyman ja Laura Tiensuu.
Omista kokemuksistaan ja polustaan yrittäjiksi olivat puhumassa muun muassa Aallon alumnit, ST1:n perustaja Mika Anttonen ja Fifth Corner Inc:n perustaja Nelli Lähteenmäki,sekä moni muu yrittäjä. Lisäksi opiskelijat pääsivät treenaamaan esiintymistaitojaan TalkUp-kisassa, osallistumaan workshopeihin, sekä luomaan kontakteja startupeihin ja tapahtuman muihin kumppaneihin.
Startupit esittäytyivät FallUpissa. Tapahtumassa oli mukana lähes 20 startupia eri aloilta.
Moni startup etsi esimerkiksi potentiaalisia työntekijöitä Fallupin kävijöistä.
FallUpiin osallistui lähes 20 yrityskumppania ja muuta organisaatiota.
Myös Aallon rehtori Ilkka Niemelä ja opetuksesta vastaava vararehtori Eero Eloranta vierailivat tapahtumassa.
FallUp 2017 -pääjärjestäjätiimi Aleksi Löyttyniemi, Laura Tiensuu ja Tiina Nyman.
Energiayhtiö St1:n perustaja Mika Anttonen kertoi FallUpin yleisölle omasta polustaan yrittäjäksi.
äپٴᲹ:
http://fallup.fi
https://aaltoes.com
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors käynnistää kuusi uutta ohjelmaa ensi lukuvuodelle
Valitse alakohtainen ohjelma tekoälyn, bioteknologian, vesitalouden, mineraalien tai medtechin parista – tai liity monitieteiseen ohjelmaan, joka on avoin kaikilta tieteenaloilta tuleville tutkijoille.
Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin
Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit
Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.