Financial Times arvioi Aalto EE:n jälleen maailman 50 parhaan joukkoon
Aalto University Executive Education (Aalto EE) asettui sijalle 42 tuoreessa Financial Times -lehden liikkeenjohdon kehittämispalveluja tarjoavien toimijoiden vertailussa ja oli edelleenkin ainoa suomalainen toimija 50 parhaan joukossa. Erityisesti Aalto EE:n yritysasiakkaiden sitoutuminen kasvoi.
Financial Timesin Executive Education -ranking arvioi sekä avoimet että yritysasiakkaiden tarpeisiin räätälöidyt ohjelmat. Aalto EE:n sijoitus räätälöityjen ohjelmien vertailussa oli 36. (vuotta aiemmin 34.) ja avoimissa ohjelmissa 61. (vuotta aiemmin 56.). Kokonaissijoitus 42 (vuotta aiemmin 38) perustuu näiden kahden yhteistulokseen.
Arviointi perustuu sekä asiakkaiden antamaan palautteeseen että instituutioiden itsensä tuottamaan tilastoaineistoon. Financial Times julkaisee listallaan vain 50 parasta liikkeenjohdon kouluttajaa ja kehittäjää. Kaikkiaan maailmassa on vähintään 4 000 alan toimijaa.
”Menestys alallamme perustuu yhä enemmän verkostoihin ja toisaalta kykyyn reagoida. Olen erityisen tyytyväinen uusista kumppanuuksistamme esimerkiksi Berkeleyn ja United Arab Emirates Universityn kanssa. Samalla erityisesti räätälöidyissä ratkaisuissa kyky mukautua asiakkaan tarpeisiin ja liikkua nopeasti on aiempaakin tärkeämpää”, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja, Professor of Practice Pekka Mattila.
Kolmen kärjessä olivat tänäkin vuonna espanjalainen Iese Business School, ranskalainen HEC Paris sekä sveitsiläinen IMD. Aalto University Executive Education osallistui vertailuun Aalto University -nimellä. Aalto EE oli mukana selvityksessä 20. kerran.
Lue lisää:
äپٴᲹ:
Pekka Mattila, valtiot. tri, toimitusjohtaja, Professor of Practice
Aalto University Executive Education Oy
Puh. 040 738 722, pekka.mattila@aaltoee.fi
Aalto University Executive Education Oy
Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.
Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia useissa lokaatioissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.
Lue lisää uutisia
Hae vierailevaksi professoriksi tai tutkijaksi Université Grenoble Alpes:iin
Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva Université Grenoble Alpes (UGA) on avannut haun kansainvälisten tutkijoiden lyhytaikaisille vierailuille.
Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!
Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. pilates-tunnit Kandidaattikeskuksessa, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Aistiystävällinen lepohuone nousi opiskelijoiden suosikki-ideaksi
Vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa.
Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila
Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.