Uutiset

Huippujohtaja on yritystä varten eikä toisinpäin: ’One man show’ on ohi

Kysyimme Future CEO 2018-tutkimuksessa vastaajilta, mistä syntyy pieni mutta merkittävä ero hyvän ja loistavan toimitusjohtajan välille, ja mitkä ominaisuudet olisivat hyviä kuvaamaan tulevaisuuden toimitusjohtajia.

Vastaajat näyttävät uskovan sankarijohtajaa korostavan, ’one man show’ -aikakauden olevan ohi. Tulevaisuuden toimitusjohtajaksi ei kaivata supermiestä tai -naista, vaan ihmistä, jolta löytyy tasapuolisesti tunnetta ja älyä. Toimitusjohtajan tulee kyetä kokonaisvaltaisesti näkemään, mitä organisaatio tarvitsee, mistä tulee tulosta ja miten yrityksen kulttuuri rakentuu. 

Vastausten perusteella johtamisen perusidea on auttaa henkilöstöä ja koko työyhteisöä onnistumaan työssään. Tutkimuksessa korostettiin tietynlaista nöyryyttä, kykyä kunnioittaa muiden työpanosta, sekä kykyä saada henkilöstö yhdessä osallistumaan yrityksen tavoitteiden saavuttamiseen.

’One man show’ -aikakauden loppua perusteltiin myös brändikysymyksillä. Yrityksen brändin rakentaminen nähtiin johtajan oman brändin rakentamista tärkeämpänä tavoitteena: Huippujohtaja on yritystä varten eikä toisinpäin. 

Toimitusjohtajan karismaattisuutta korostavaan mantran sijaan painotettiin, kuinka loistavan toimitusjohtajan tulee tulla tunnetuksi johtamastaan organisaatiosta, ei persoonastaan. Huippujohtajan uskottiin olevan menestyksenkin keskellä nöyrä, niin ettei hän luule tehneensä asioita yksin ja itse.

Tulevaisuuden huippujohtajan toivotaan ymmärtävän, että eri sukupolvea edustavilla työntekijöillä on erilaiset odotukset työstään ja työn tekemisen luonteesta. Toimitusjohtajien tulee kyetä tukemaan keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa hedelmällistä yhteistyötä. 
Loistava johtaja osaa aidosti ottaa erilaiset ihmiset mukaan. Pelkkä kuunteleminen ei riitä, vaan toimitusjohtajan pitää kyetä päätöksenteossa huomioimaan yrityksen todelliset osaajat. Huippujohtaja osaa täydentää tiimiä niillä henkilöillä, joita tiimi tarvitsee. Huippujohtaja nauttii laajaa aitoa arvostusta organisaatiossaan.

Tulevaisuuden toimitusjohtajan osaamisprofiilin ytimen muodostavat kyky johtaa ihmisiä, kokonaisuuksien hahmottaminen, kyky selkeään strategiseen ajatteluun sekä hyvät kommunikaatio- ja vuorovaikutustaidot.

Lisäksi vastaajien mukaan toimitusjohtajan on tärkeää ymmärtää, millaisia liiketoiminnan mahdollisuuksia teknologia sisältää. Sen avulla vauhditetaan kasvua, lasketaan kustannuksia, ilahdutetaan asiakkaita, ja tehdään työntekijöistä tehokkaampia omissa tehtävissään. Tulevaisuuden toimitusjohtajia haastettiin ajattelemaan, miten miltei kaikkia toimintoja voidaan virtaviivaistaa, automatisoida tai digitalisoida.

Vastaajat uskoivat, että toimitusjohtajalta täytyy löytyä kykyä aktiivisesti kuunnella sekä kestää stressiä, keskeneräisyyttä ja tekemättömiä asioita. Tulevaisuuden toimitusjohtajan toivotaan olevan kannustava, luotettava, erilaiset ihmiset huomioonottava ja helposti lähestyttävä.
Kaikkien yllämainittujen, ihmisten ja asioiden johtamiseen liittyvien kykyjen ohella mainittiin, että hyvän ja loistavan johtajan hiuksen hieno ero löytynee johtajan omasta innostuksesta ja heittäytymiskyvystä. Sillä innostuneisuus tarttuu!

Rita Järventie-Thesleff
Aalto CEMS Academic Director 
 

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on maailman johtavien kauppakorkeakoulujen ja suuryritysten muodostaman CEMS-koulutusyhteisön jäsen. Yhteisön kauppakorkeakoulut tarjoavat vuoden mittaisen kansainvälisen CEMS Master’s in International Management (MIM) -ohjelman. Ohjelma koostuu tarkasti valikoiduista kursseista, seminaareista ja yritysprojekteista, jotka tukevat maisteritason opiskelijoiden kasvua tulevaisuuden vastuullisiksi johtajiksi. Aallossa CEMS MIM sisältyy Global Management -maisteriohjelmaan tai siihen voi hakea muista Aalto-yliopiston maisteriohjelmista.

Lue lisää:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.