Uutiset

Kaikki äitini puhelut on paras lyhytelokuva

Parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinto myönnettiin toista kertaa peräkkäin Aalto-yliopistosta valmistuneen ohjaajan elokuvalle.
Äiti-nukkehahmo istuu pöydän ääressä lavastetussa ympäristössä matkapuhelin kädessään
Kuva Kaikki äitini puhelut -elokuvasta

Kotimaisen elokuvan parhaimmistoa juhlittiin Suomen elokuva-alan Jussi-gaalassa viime perjantaina. Parhaana kotimaisena lyhytelokuvana palkittiin ohjaaja Iiti Yli-Harjan elokuvaKaikki äitini puhelut. Yli-Harja on valmistunut Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen laitokselta (ELO) ja elokuvan leikkaaja Lyydia Mäkipää opiskelee laitoksella elokuvaleikkausta. Viime vuonna sama palkinto myönnettiin Emilia Hernesniemen Hei hei Tornio -elokuvalle.

Jussi-palkittujen joukossa oli useita Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen entisiä ja nykyisiä tekijöitä. Jussin saivat seuraavat Aallon alumnit:

Paras elokuva: Ohjaaja Alli Haapasalo, tuottaja Elina Pohjola – Tytöt tytöt tytöt -elokuva 

Paras ohjaaja: Alli Haapasalo – Tytöt tytöt tytöt -elokuva

Paras käsikirjoitus: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen – Tytöt tytöt tytöt -elokuva

Paras leikkaus: Leikkaaja Samu Heikkilä – Tytöt tytöt tytöt -elokuva

Paras kuvaus: Elokuvaaja Kerttu Hakkarainen äԱٴ-ǰܱ

Paras äänisuunnittelu: ÄäԾܳܲԲԾٳٱᲹ Jorma Kaulanen – Metsurin tarina -elokuva

Pukusuunnittelu: Tiina Kaukanen – KIKKA! -elokuva

Lavastussuunnittelu: Päivi Kettunen – Pahanhautoja-elokuva

Lisäksi arvoltaan 20 000 euron suuruisen Nordisk Film -tunnustuspalkinnon vei elokuvan Pahanhautoja työryhmä, jossa on mukana entisiä ELOlaisia.

Tänä vuonna pää- ja sivuosan Jussi-palkinnot jaettiin ensi kertaa yhteissarjoissa siten, että naisten ja miesten sarjat yhdistettiin. Jussi on vuonna 1944 perustettu suomalainen elokuvapalkinto.

Onnittelut kaikille voittajille ja mukana olleille!

Lue lisää:

Emilia Hernesniemi's documentary film Goodbye Tornio tells about Vilma, 18 years old high school graduate

Emilia Hernesniemen Hei hei Torniolle parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinto

Jussi-palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa opiskelijaelokuvalle.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Mustatakkinen henkilö seisoo puistossa, taustalla metalliputkinen monumentti
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Kari Juusonen: “Animaatiossa kaikki on mahdollista”

Animaation ja digitaalisen AV-tuotannon professorin mukaan animaation suurin vahvuus on sen rajattomuus. Tulevaisuudessa korostuvat ennen kaikkea persoonalliset tekijät ja vahvat sisällöt.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.