Uutiset

Kalliotekniikan kansainvälinen palkin-yliopiston tutkijalle

Kivien putoaminen tai kallion sortuminen liikenneväylille on maailmanlaajuinen ongelma. Aalto-yliopiston kalliotekniikan tutkija TkT Lauri Uotinen on saanut vuoden 2021 Young Rock Engineer Award -palkinnon tunnustuksena huippuosaamisesta kalliotekniikan alalla.
TkT Lauri Uotinen

Lauri Uotinen tutkii ongelmia, jotka liittyvät kivien putoamisen arviointiin muun muassa liikenneväylien kallioleikkauksissa, kaivostoiminnan aiheuttamaan jännitykseen kalliossa, sekä kallion rakojen mekaniikkaan.

Kansainvälisen kalliomekaniikkajärjestö ISRM:n (International Society for Rock Mechanics and Rock Engineering) myöntämä palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

”Otan ilolla ja kiitollisuudella vastaan tunnustuspalkinnon. Se myönnettiin vuosien työstä kalliorakentamiseen liittyvien uusien menetelmien ja alan opetuksen kehittämisessä”, Lauri Uotinen tiivistää.

”Kivien putoaminen tai kallion sortuminen liikenneväylille on maailmanlaajuinen ongelma. Olemme kehittäneet uuden tutkimusmenetelmän, jonka avulla voidaan tehokkaasti määrittää putoamisriski laajoilta alueilta. Menetelmää on testattu 300 kilometrin pituisella tieosuudella välillä Helsinki-Turku-Pori”, tutkija lisää.

ääٴ hyödyntää menetelmää arvioidessaan vaadittavia korjaustoimia, kohdentaakseen kunnossapitotoimia ja vähentääkseen putoamisen aiheuttamaa vaaraa tienvarsilla.

”Menetelmä antaa mahdollisuuden tehokkaaseen omaisuudenhallintaan. Nopean menetelmän avulla voidaan kiinnittää huomio oikeisiin kohtiin ja ottaa riskialttiit kohteet tarkempaan tarkasteluun”, kertoo taitorakenneyksikön päällikkö Markku Äijälä ääٴDzٲ.

Uotinen tutkii myös kallion jännitystilan kasvua syvissä kaivoksissa, joissa louhinta lisää jännitystä paikallisesti.

”Tutkimuksen tuloksena syntyneessä menetelmässä hyödynnetään kalliomassan liikettä ja seurataan jännitystilan kasvua reaaliaikaisesti”, Uotinen kertoo.

Menetelmää on testattu Aalto-yliopiston maanalaisessa tutkimuslaboratoriossa ja syvässä maanalaisessa kaivoksessa.

Kolmas Uotisen tutkimusalue on kallion rakojen mekaanisten ja vedenvirtausominaisuuksien testaaminen. Hän on kehittänyt uusia menetelmiä kalliosaumojen pinnan karkeuden mittaamiseksi sekä suuren koon laboratoriotestin rakojen leikkauslujuuden ja nestevirtausominaisuuksien arvioimiseksi.

Uotinen on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta kalliomekaniikan alalla jo pitkään. Hän oli ensimmäisiä, jotka hyödynsivät 3D-tulostusta kallion rakomekaniikassa. Vuonna 2017 Uotinen kehitti uuden menetelmän kallion raon muodon toistamiseksi käyttämällä 3D-tulostettuja muotteja ja laastista valettuja rakojäljenteitä. Uotinen kehitti uuden menetelmään kallion rakojen leikkauslujuuden ennustamiseksi ja nesteen virtauksen ennustamiseksi fotogrammetrian avulla.

Uotisen tutkimuksen pohjalta on syntynyt kaksi startup-yritystä: Fractuscan Oy () ja AMS Solutions Oy ().

äپٴᲹ

Aalto-yliopisto
TkT Lauri Uotinen, Staff Scientist
puh.  050 464 2970
lauri.uotinen@aalto.fi
Rakennustekniikan laitos, geotekniikka

ääٴ
Taitorakenneyksikön päällikkö Markku Äijälä
puh. 029 534 3627
markku.aijala@vayla.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Opiskelijoita tutkimassa LVI-mittauslaitteistoja.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö lahjoittaa 200 000 euroa Insinööritieteiden korkeakoululle

Lahjoituksella edistetään esimerkiksi kestävän ja terveellisen rakentamisen tutkimusta.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Lundström
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mari Lundström kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian uudeksi jäseneksi

Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi kutsuttu metallurgian professori Mari Lundström.