Uutiset

Kauppakorkeakoulun kandiopetus muuttaa syksyllä Otaniemeen

Aallon perustamiseen liittynyt ydinajatus toteutuu entistä vahvemmin, kun eri alojen kandiopiskelijat opiskelevat samassa talossa.
Kauppatieteilijöiden opinnoille on remontoitu Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen U-siipeen uutuuttaan hohtavat tilat.

Otaniemen sydämeen, osoitteeseen Otakaari 1, muodostuu syksystä 2015 alkaen Aalto-yliopiston kandiopintojen keskus. Kauppakorkeakoulun kandidaattiopinnot siirtyvät Otaniemeen Töölön kampukselta.

– Tässä toteutuu Aalto-yliopiston perustamiseen liittynyt ydinajatus, kun Aallon eri koulutusalojen opiskelijat pääsevät luontevasti kohtaamaan toisensa ja oppimaan yhdessä, kertoo dekaani Ingmar Björkman muuton taustoista.

Samalla Töölöstä tulee suomalaisessa yliopistoympäristössä ainutlaatuinen graduate school, sillä Töölön kampukselle jäävät Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelijat. Sen lisäksi Töölön kampuksen päärakennukseen muuttaa Aalto University Executive Educationin yritysjohdon koulutus.

Otakaari 1:n eli Teknillisen korkeakoulun entisen päärakennuksen viereen on lähivuosina tulossa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tilat, metroasema ja kauppakeskus. Lähituntumassa on myös Aallon neljän tekniikan alan korkeakoulun rakennuksia.

Otaniemi on kauppislaisille täyden palvelun kandikeskus

– Otaniemi on kauppislaisille täyden palvelun kandikeskus, vaikka opettajien toimistot jäävätkin Töölöön. Kolmen kandivuoden aikana kaikki opintoihin hoituvat asiat hoituvat Otaniemessä, kertoo varadekaani Seppo Ikäheimo opintojen käytännön järjestelyistä.

Kauppatieteilijöiden opinnoille on remontoitu Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen U-siipeen uutuuttaan hohtavat tilat, joissa on huomioitu laadukas oppiminen ja muunneltavuus. Siivessä on paljon ryhmätyötiloja, 24/7-tiloja, hiljaisia tiloja ja ryhmätyötiloja sekä opiskelijoiden ja opettajien kohtaamistiloja. Luentosaleissa on mahdollisuus myös pitää etäluentoja ja sähköisiä tenttejä.

Noin 1400 Kauppakorkeakoulun kandiopiskelijaan on varauduttu myös lisäämällä Otaniemen kampuksen ravintolakapasiteettia lisäpaikoilla ja uusilla ravintolapisteillä.  

Myös KY valmistelee osaltaan muuttoa Otaniemeen

Muutto Otaniemeen on myös Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry:n eli ylioppilaskunta KY:n vuoden tärkein projekti. KY:n yhdistykset järjestävät tapahtumia ja muuta toimintaa jatkossa molemmilla kampuksilla, mutta toimiston pääpaino siirtyy Otaniemeen, josta yhdistys on hankkinut käyttöönsä mm. Saha-tilan.

– KY rantautuu Otaniemeen näyttävästi lukuvuoden avajaispäivänä 1.9., kertovat KY:n hallituksen puheenjohtaja Antti Korpelainen sekä varapuheenjohtaja ja kampusvastaava Siiri Salli.

Uraan ja työhön liittyvät tilaisuudet painottuvat Töölön kampukselle lähelle maisteriopiskelijoita. KY-talo pysyy jatkossakin Pohjoisella Rautatiekadulla Töölössä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo portaikon yläpäässä keskittyneenä katsomaan jotain toisen henkilön matkapuhelimesta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa

FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
Neljä henkilöä istuu sohvalla olohuoneessa, pöydällä heidän edessään on palapelejä. Taustalla kaksi kehyksiä ja kasvi.
Opinnot Julkaistu:

TET-harjoittelija Dorotea Bjelicic: "Haluan isona kehittää jotain uutta ja omaperäistä"

Teknillisen fysiikan laitoksella TET-harjoittelijat pääsevät selvittämään millaista on työskennellä tutkijana laboratoriossa.
Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.
yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu: