Uutiset

Kauppakorkeakoulun uuteen päärakennukseen keramiikkateos

Kirsi Kivivirran teos ilmentää ihmisten ja ajatusten kohtaamista.
Yksityiskohta Kirsi Kivivirran tulevasta taideteoksesta "Stage". Kuva: Kirsi Kivivirta

Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle vuoden 2018 lopussa valmistuvaan Kauppakorkeakoulun uuteen päärakennukseen valittiin taiteilija Kirsi Kivivirran valkoisesta posliinisavesta valmistettava keramiikkateos. Teoksen nimi on ”Stage” ja sen tunnelma on lavastuksenomainen, sillä se kuvaa paikkaa, joka antaa puitteet ihmisten ja ajatusten kohtaamiselle ja toiminnalle.

"Pisarat kuvastavat vuorovaikutusta sekä jatkuvaa ajatusten ja ideoiden liikettä. Yksittäisistä pisaroista syntyy polkuja, jotka kasvavat ja yhdistyvät uusiksi pisaravirroiksi. Ne liittävät ihmisen osaksi luonnon kiertoa, uusiutumista ja elinvoimaa”, Kivivirta kuvailee. Kivivirran taiteen keskiössä ovat uniikit palapelimäiset seinäteokset. Hänen teoksiaan on nähtävillä mm. Musiikkitalossa ja Arabianrannassa.

“Aalto-yliopiston päätös sijoittaa julkiseen taiteeseen on äärimmäisen tärkeä. Nyt julkistettava Kivivirran keramiikkareliefi istuu rakennuskokonaisuuteen ja on teoksena monikerroksinen ja kiinnostava”, dosentti Susanna Pettersson, Aalto-yliopiston hallituksen jäsen, kommentoi tuomariston yksimielistä valintaa.

Ihmiskeskeinen lähestymistapa

Kauppakorkeakoulun julkisen taiteen tavoitteena on luoda osallistava ja dialogia korostava kokemus sekä korostaa avoimen ja matalan hierarkian työskentely- ja oppimisympäristöä. Rakennuksen taiteen periaate ”Ihmiskeskeinen lähestymistapa” kunnioittaa menneisyyttä pitäen katseen samalla tulevassa. Kauppakorkeakoulun taidekonsepti kehitettiin yhteistyössä Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ja henkilökunnan sekä Aalto-yliopiston taidekoordinaattori Outi Turpeisen kesken.  

äپٴᲹ:
Outi Turpeinen
Aalto-yliopisto, taidekoordinaattori
outi.turpeinen@aalto.fi
+358 50 4314194

Aalto-yliopiston julkisen taiteen visio

Aalto-yliopisto on ensimmäinen suomalainen yliopisto, joka noudattaa taiteen prosenttiperiaatetta rakennushankkeissaan. Se on taidehankintojen rahoitusmalli, jossa noin prosentti rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaatetta sovellettiin ensimmäisen kerran Aalto-yliopiston päärakennuksessa Dipolissa vuonna 2017.

Aalto-yliopiston julkisen taiteen visio on tuoda esille ja esittää kysymyksiä siitä, mitä yliopisto on, mitä teemme osana yhteiskuntaa ja mikä on julkisen käsite. Julkinen taide on paikkakohtaista ja liittyy yliopiston sekä sen tieteenalojen moninaisuuteen. Julkiset taideteokset heijastavat tätä monimuotoisuutta eri taiteen muodoilla, materiaaleilla, tekniikoilla ja perinteillä.

Lisää tietoa Aalto-yliopiston julkisesta taiteesta

Väre ja Kauppakorkeakoulun rakennus

Kauppakorkeakoulun rakennus valmistuu vuoden 2018 lopussa. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennus, Väre, valmistuu kesällä 2018. Samaan kortteliin sijoittuu lisäksi uusi Aalto-yliopiston metroaseman yhteydessä oleva metrokeskus A Bloc kaupallisine palveluineen. Korttelikokonaisuuden suunnitteli Verstas Arkkitehdit.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.
The Zipizop team, an alumni company from the Aalto Startup Center
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Helene Auramon ura yrittäjänä alkoi Taikin Arabus-hautomosta

Taideteollinen korkeakoulu käynnisti Luovien alojen Arabus-yrityshautomon vuonna 2007 Arabianrannassa. Pari vuotta myöhemmin Arabus sulautui osaksi Aalto StartUp Centeriä ja muutti Salmisaareen.
Abstrakti rakenne vaaleista tangoista ja rosoisista puulaudoista vaaleansinisellä taustalla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Pirun puristama, tulevaisuuden muotoilema

Visakoivu loistaa Aalto-yliopiston Puustudion raikkaissa näkökulmissa Suomen käsityön museon kesänäyttelyssä.
Korkeakouluaukio
Kampus Julkaistu:

Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla – ACREn kokonaisarvosana nousi ja NPS vahvistui

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.