Uutiset

Keksinnöstä kvanttiteknologian kaupallistamiseen – verkkokoulutus kannusti yrittäjyyteen

Kaupallistamishankkeet lähtevät liikkeelle tutkijan omalta osaamisalueelta ja kiinnostus yrittäjyyteen on selvästi suurempaa, jos polku ideasta tuotteeksi näyttäytyy selvänä.
Photo: Mikko Raskinen.
Kuva: Mikko Raskinen.

Tutkija, lehtori ja innovaatioagentti Janne Halme sekä akateeminen koordinaattori Minna Günes järjestivät marraskuussa kaksipäiväisen kvanttiteknologian ja -elektroniikan yrittäjyyskoulutuksen verkossa. Koulutus koostui asiantuntijapuheenvuoroista, joita esittivät muun muassa yritysten, patenttiasiantuntijoiden, teknologiainvestoijien, yrityshautomojen ja yliopistojen edustajat. Aalto-yliopisto ja kvanttiteknologian huippuyksikkö järjestivät koulutuksen ensimmäistä kertaa marraskuussa.

Koulutuksessa olivat puhumassa esimerkiksi Asqella Oy:n toimitusjohtaja, entinen Kylmälaboratorion tutkija Arttu Luukanen ja IQM-yrityksen toimitusjohtaja Jan Goetz, joka on tutkinut kvanttielektroniikkaa.

“Yrittäjyyden esteinä ovat muun muassa esimerkkien ja yrittäjyysajattelun puute ja se, että tutkija ei hahmota polkua ideasta tuotteeksi. Kiinnostus yrittäjyyteen on vastaavasti selvästi suurempaa, jos polku ideasta tuotteeksi näyttäytyy selvänä”, kertoo Janne Halme.

Yrittäjyyskoulutus oli suunnattu erityisesti kvanttiteknologian ja elektroniikan tutkijoille, kuten QuESTech-ohjelman tohtorikoulutettaville (European Quantum Electronics Science & Technology). Koulutus kattoi yrittäjän tärkeimmät askeleet keksinnöstä kaupallistamiseen saakka. Yksi mahdollinen työkalu, joka tarjoaa tukea ja reitin tutkijasta yrittäjäksi on Business Finlandin Research to Business -rahoitus. Näitä hankkeita on nyt Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksella käynnissä kolme, ja niissä valmistellaan tutkimusidean kaupallistamista.

”Kiinnostuin opintojeni aikana tieteestä ja tekniikan tutkimuksesta, en aikaisemmin pitänyt kaupallistamista mitenkään älyllisesti kiinnostavana. Nyt kun ymmärrän, mitä yrittäjyys on, pidän sitä ennen kaikkea älyllisesti kiehtovana toimintana. Yrittäjä myös mallintaa, tekee kokeita ja rakentaa konetta - sitä kutsutaan liiketoimintamalliksi”, Halme sanoo.

Yrittäjän tulee tutkimusalansa lisäksi ymmärtää myös sitä, miten ihmiset ja teollisuudenala toimivat.

”Yrittäjän ja keksijän erottaa siitä, että yrittäjä on valmis luopumaan keksinnöstä havaittuaan, että asiakkaat tarvitsevatkin jotakin muuta”, Halme kertoo.

Photo: Emilia Pennanen.
Kuva: Emilia Pennanen.

Kaupallistamishanke nojaa tutkijan omaan osaamisalueeseen

Janne Halme tutkii aurinkokennoja Aallossa teknillisen fysiikan laitoksella. Halmeella on myös käynnissä Business Finlandin Co-Innovation -hanke yhteistyössä yritysten kanssa. Hankkeessa integroidaan aurinkokennoja tekstiilituotteisiin.

”Kaupallistamishankkeet lähtevät liikkeelle omalta osaamisalueelta. Tässä hankkeessa aurinkokennojen pääasiallinen käyttökohde on työvaatteet ja älytekstiilit, joiden tavoitteena on parantaa työntekijöiden turvallisuutta”, Halme kertoo

Vuonna 2019 alkaneessa hankkeessa mukana olevia yrityksiä ja tuotteita ovat Foxan ulkoilutekstiilit, Lindströmin tekstiilipalvelut ja Haltianin puettava elektroniikka.

”Tekstiilituotteen design on tärkeä osa hankettamme. Tutkimus tehdään tiiviissä yhteistyössä Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen kanssa. Ratkaisussamme tekstiili suojaa aurinkokennoa vedeltä ja ulkoiselta rasitukselta, ja tekee siitä kangasmaisen. Tekstiilielektroniikkatuote ja siihen integroitu aurinkokenno voivat toimia loputtoman pitkään itsenäisesti ilman huoltotarvetta. Samalla tuotteen luotettavuus, käytettävyys, ja turvallisuus paranevat. Ohuet aurinkokennot myös istuvat tekstiilituotteisiin paljon paremmin kuin isommat ja painavammat paristot”, Halme kertoo.

Halme on tutustunut yrittäjyysopetukseen myös koordinoidessaan ja opettaessaan Aallon maisteriohjelmaa Advanced Materials for Innovation and Sustainability (AMIS).

”On ollut hauska huomata, että yrittäjyyden ja tutkimustulosten kaupallistamisen opetus ei juurikaan katso tutkimusalaa. Tekstiilisuunnittelija ja kvanttifyysikko voisivat ihan hyvin osallistua samalle yrittäjyyskurssille.”

äپٴᲹ:

Janne Halme

Janne Halme

University Lecturer
Department of Applied Physics
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Monika Liikamaa vasemmalla, opiskelijat Malhar Bagi ja Tina Suomi haastattelevat
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

”Töihin täytyy tarttua ja rima pitää asettaa korkealle”

Monika Liikamaa on aloittanut Kauppakorkeakoulussa johtavana työelämäasiantuntijana.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu

ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.