Kemianteollisuuden innovaatiopalkinnon haku on auki 18.2. asti
Innovaatiopalkintoa voivat hakea kaikki Suomessa toimivat kemian alan tai sen lähitieteiden edustajat, jotka toimivat yrityksissä, yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa tai alan oppilaitoksissa. Haussa ovat erityisesti keksinnöt tai oivallukset, joilla on kaupallista potentiaalia ja merkitystä sekä ihmisten arkipäivässä että teollisissa tuotantoprosesseissa.
Palkinnon valintakriteereinä ovat lisäksi mm. yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä kemian ja sen lähitieteiden rooli. Palkintoehdotuksen tulee myös noudattaa kestävän kehityksen periaatteita.
Myös kemian lähitieteiden, kuten biotekniikan ja nanotieteiden edustajat voivat hakea innovaatiopalkintoa, joko yksityishenkilönä tai ryhmänä. Palkinnon voittaja(t) julkaistaan keväällä 2022.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹
Kilpailun tarkemmat hakuohjeet ja säännöt löytyvät .
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.