Keskustelu ilmiöpohjaisen suunnittelun prosesseista jatkui ideatehtaassa
YHTÄJALKAA –hankkeen toisessa työpajassa käynnistynyt keskustelu ilmiöpohjaisen suunnittelun prosesseista jatkui Ideatehtaassa. Siellä 14 asiantuntijaa arvioi työpajan tulosten pohjalta muodostettuja väittämiä ilmiöpohjaisesta suunnittelusta.
Arvioiden mukaan, suunnittelussa tulisi keskittyä nykyistä enemmän alkuvaiheen ideointiin. Sen tulisi olla riittävän vuorovaikutteista ja ottaa huomioon suunnitelman sekä sen tavoitteiden vaikutukset suhteessa eri skenaarioihin. Vastauksissa korostettiinkin, että alkuvaiheessa tulee käyttää aikaa sekä tulevaisuuskuvien analysointiin sekä visioiden muodostamiseen. Kun mukana on useita eri toimialoja, tarvitaan yhteinen tulevaisuuskuva ja ymmärrystä siihen johtavien askelten vaikutuksista, suuruusluokista ja siitä, miten yhden toimialan askeleet vaikuttavat muiden askeleisiin. Tämä kuitenkin nähtiin suureksi haasteeksi eri tavoitteiden ja toimijoiden moninaisuudesta johtuen.
Ideatehtaan vastaajaYhtä jalkaa kulkeminen kohti ristiriitaisia tavoitteita tuntuu hankalalta ajatukselta. Yhteinen tulevaisuuskuva on kuitenkin tarpeen
Ideatehtaan vastaajaKeskipitkällä tai lyhyellä aikavälillä voi olla yksi tulevaisuuskuva, mutta pidemmällä (2050) on lukuisa mahollisia tulevaisuuskuvia
Toisaalta vastaajat haastoivat väitteet siitä, että juuri backcasting olisi sopiva menetelmä tavoitteellisempaan suunnitteluun. Kuitenkin nähtiin, että menetelmiä tarvitaan ilmiökohtaisten vaikutusten ymmärtämiseen ja vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia tulisi tuottaa. Nykyisin usein helposti saatava tieto ohjaa arviointikäytäntöjen muodostumista.
Lue lisää uutisia
Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle
Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado
Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle
Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla.