Uutiset

Kiinan uudessa viisivuotissuunnitelmassa keskitytään teknologian kehittämiseen ja hiilineutraaliuteen – sekä nopeasti kasvavaan keskiluokkaan

Suunnitelmalla on maailmanlaajuista merkitystä, koska Kiina yleensä saavuttaa asettamansa tavoitteet.
The photo shows Professor of International Business Carl Fey, and it was taken by Mortti Saarnia / Aalto University.
Kiinassa yritykset ja kansalaiset yrittävät tehdä kaikkensa edistääkseen hallituksen asettamia tavoitteita, professori Carl Fey sanoo. Kuva: Mortti Saarnia / Aalto-yliopisto.

Kiina on julkaissut ehdotuksensa uudeksi viisivuotissuunnitelmaksi, joka viimeistellään ja hyväksytään Kiinan kansankongressissa maaliskuussa 2021. Kansainvälisen liiketalouden professori Carl Fey on tutustunut ehdotetun uuden suunnitelman - joka on 14. laatuaan - keskeiseen sisältöön. Hän selittää, miksi maailman toiseksi suurimman talouden päätökset ovat globaalisti merkittäviä.

”Tulevalla viisivuotissuunnitelmalla on maailmanlaajuista merkitystä, koska Kiina yleensä saavuttaa asettamansa tavoitteet. Kiinassa yritykset ja kansalaiset yrittävät tehdä kaikkensa edistääkseen hallituksen asettamia tavoitteita, kun taas monissa muissa maissa ihmiset ja yritykset pyrkivät välttämään toimimista hallituksen ehdotusten mukaan”, Fey sanoo.

Tuotteita ja palveluita nopeasti kasvavalle keskiluokalle

Feyn mukaan Kiinan viisivuotissuunnitelmat ovat laajoja ja kattavat monia aiheita. Tulevan viisivuotissuunnitelman tärkeimmät painopisteet ovat kuitenkin kaksinkertainen kierto (double circulation) ja teknologinen innovointi. Lisäksi Kiina aikoo toteuttaa vaikuttavia ympäristösuunnitelmia, parantaa immateriaalioikeuksien suojelua ja keskittyä entistä enemmän digitalisoitumiseen.

”Kaksinkertainen kierto tarkoittaa sitä, että Kiina ei halua olla ainoastaan vientiin keskittyvä talous, kuten ennen, vaan sen tavoitteena on tuottaa tuotteita myös omaa kasvavaa keskiluokkaansa varten. Kiina pyrkii myös kehittämään palveluja kasvavana osana BKT:tä”, Fey selittää.

”Uusi lähestymistapa on luonnollinen, koska Kiinan keskiluokka kasvaa nopeasti ja auttaa maata ylläpitämään kasvua. Kiinan omiin markkinoihin keskittyminen on kuitenkin osittain myös reaktio maailman realiteetteihin, koska monet maat, kuten Yhdysvallat, ovat alkaneet toimia protektionistisemmin.”

Painopisteessä teknologian ja ympäristön kehittäminen

Kiina kiinnittää myös yhä enemmän huomiota teknologiseen innovointiin, koska työvoimakustannukset kasvavat ja Kiinan tavoitteena on muuttua pelkästä maailman tehtaasta innovoijaksi. Teknologisen kehityksen edistäminen käynnistyi jo maan edellisessä viisivuotissuunnitelmassa mutta on vielä enemmän valokeilassa tulevassa viisivuotissuunnitelmassa. Tämä asettaa paineita immateriaalioikeuksien suojelun kehittämiselle.

”Yhä useammat kiinalaisyritykset tekevät paljon töitä innovaatioiden luomiseksi, ja Kiina hakee vuosittain enemmän patentteja kuin mikään muu maa maailmassa. Ulkomaisten yritysten lisäksi siis myös kiinalaisyritykset pyrkivät parantamaan teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa”, professori Fey sanoo.

Kiinan 14. viisivuotissuunnitelmaan kuuluu myös vaikuttavia ympäristösuunnitelmia. Maa on tällä hetkellä maailman suurin hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, mutta se on ilmoittanut pyrkivänsä saavuttamaan päästöhuipun vuonna 2030 ja hiilineutraaliuden vuoteen 2060 mennessä. 

”Kiinalaiset ovat kyllästyneet huonoon ilmanlaatuun ja muihin ympäristöongelmiin. Tämän seurauksena Kiina on vapaaehtoisesti ja yksipuolisesti asettanut tuleville vuosille aggressiivisia ympäristötavoitteita, joita tuetaan 14. viisivuotissuunnitelmalla. Hiili on edelleen keskeinen energialähde Kiinassa, ja sen käytön vähentäminen on keskeinen haaste. Vaihtoehtoisiin teknologioihin, kuten sähköakkuihin ja tuuli- ja aurinkoenergiaan, on kuitenkin jo tehty suuria investointeja, ja ne ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämmässä asemassa”, Fey toteaa.  

äپٴDz:

Kansainvälisen liiketoiminnan professori Carl Fey
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Johtamisen laitos
carl.fey@aalto.fi
+358 50 4081070
wechat: carlfey

Lue lisää

talvikuva Kauppiksen uudesta rakennuksesta

Professorit Ingmar Björkman, Carl Fey ja Eero Vaara on palkittu kansainvälisen liiketoiminnan alan merkittävinä akateemisina

Academy of International Business on huomioinut mitalein Journal of International Business Studies (JIBS) -lehdessä julkaisseet akateemiset vaikuttajat.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö, jolla on värikäs paita ja ruskea hattu, puhuu mikrofoniin, taustalla kuva metsänäkymästä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus hyvinvoinnista osoittaa: vapaus valita tekee onnellisemmaksi – erityisesti vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa

Autonomia eli kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä on yhteydessä hyvinvointiin kaikkialla maailmassa. Tuore tutkimus kertoo, että sen merkitys onnellisuudelle korostuu vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa.
Text Leading for Interdisciplinary Creativity with Aalto logo.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity

IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.
Piirroskuva älupuhelinta katsovasta ihmisestä, jonka pään yllä leijuu stressiä kuvaava pilvi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä

Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi kertoo, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa.
SemiSummer 2026. Hae puolijohteiden kesätöihin. Yritysten ja Aalto-yliopiston logot. Liity mukaan.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä

Semi-Summer 2026 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.