ºÚÁÏÍø

Minä vihaan sinua. Elämäni olisi niin helppoa ilman sinua. Arki, uranvalinta ja ihmissuhteenikin olisivat paljon helpompia, jollet huojuisi synkeän myrskypilven tavoin varjostamassa elämääni. Kun ostan ruokaa kaupasta, olet siellä. Kun aloitan uuden harrastuksen, olet siellä. Kun matkustan uusiin maihin, olet siellä. Eikä läsnäolosi aina tyydy olemaan hiljaisesti paheksuvaa: välillä naurat minulle päin naamaa tarkastellessasi säälittäviä yrityksiäni mukauttaa elämääni oikukkaaseen tahtoosi.

En muista, milloin tulit elämääni, mutta muistan kyllä miten. Sinut esiteltiin minulle epämiellyttävänä totuutena, ja otin sinut vastaan vakavana ja tarkkaavaisena.

Haluan sinun tietävän, kuinka paljon sinulla on vaikutusta jokapäiväisiin ajatuksiini ja tunteisiini. Kun kuljen ulkona, oli sää mikä tahansa, ajatukseni heijastuvat sinuun. Mietin sinua veden sataessa, auringon paistaessa, tuulen heiluttaessa puiden oksia.

Vihaan sinua, ja siitä syystä vihaan myös itseäni. Sinun takiasi tunnen häivähdyksen surua, kun katson punertavaa auringonlaskua. Vihaan sinua ja sen seurauksena muita ihmisiä, sillä en kykene pelastamaan toisia aiheuttamaltasi tuholta. Ja jälleen kerran, kaikki se viha, jonka kohdistan sinuun, kohdistuu myös itseeni.

Monille et jaksa huomauttaa lainkaan seikoista, joita vaadit minulta päivittäin. Välillä jopa toivon, että tulisit todenteolla myös Suomeen, jotta muutkin näkisivät todellisen luonteesi. Silloin en ehkä enää olisi muiden silmissä se surkea, epäolennaisuuksista ahdistuva tyhmyri, joka tahallaan tekee sekä omasta että muiden elämästä hankalaa.

En tiedä mitä sanoa. Sinä vain olet. Tiedän, että me ihmiset, itseni mukaan lukien, olemme ruokkineet sinua. Olemme antaneet sinun syntyä ja vahvistua toiveistamme huolimatta. Olet liian vahva. Ja me ihmiset liian heikkotahtoisia.

Olen turhautunut syyllisyyden tunteeseen. Olen vihainen ja voimaton. Manhattanin kokoiset jäätiköt romahtavat mereen ja vievät eheän maailmankuvani mukanaan. Lohkareiden nostattama aalto pyyhkii ylitseni suruna, jonka jälkeen on vaikea seistä. Sinä osoitat minulle maailman arvaamattomuuden. Siksi opettelin työntämään sinut pois.

Kaikki on niin ristiriitaista, etten saa ajatuksiani pysymään koossa. Ilman fossiilisia polttoaineita en voisi nauttia tällä hetkellä tällaisesta maailmasta, jossa nyt elän. Nautin teknologiasta. Vihaan sinua. Tämä ristiriitaisuus ahdistaa. Inhoan tätä tilannetta.

Ymmärrän, että tulet olemaan elämänkumppanini, joten haluan tutustua sinuun. Opettelen rituaaleja, jotka auttavat minua hyväksymään sinut. Olen utelias saamaan selville millaiselle elämälle kohtaaminen ja tutusta luopuminen tekee tilaa.

Sanotaan, että muutat kaiken. Mitä enemmän sinua ajattelen, sitä vahvemmin minäkin uskon niin. Olethan jo muuttanut minua.

Kolumni on julkaistu huhtikuussa 2018.