Uutiset

Kriittisten materiaalien tarvetta ratkaistaan afrikkalais-eurooppalaisella tieteellisellä yhteistyöllä

Afrikkalais-eurooppalainen yhteistyöhanke RESTARTin tavoitteena on toteuttaa täydellinen arvoketju käytöstä poistettujen litiumioniakkujen ja aurinkosähköpaneelien kierrätystä varten. Juuri alkanut hanke on osa EU:n ja Afrikan Unionin yhteistä uusiutuvan energian pitkän aikavälin tutkimus- ja innovaatiokumppanuutta.
Melted metals
Kuva: Talteen otettuja arvokkaita metalleja. Aalto-yliopisto, Eren Öztekin.

Siirtyminen kohti kiertotaloutta ja liikenteen sähköistäminen on lisännyt sähköajoneuvojen ja uusiutuvan energian kysyntää. Litiumioniakuista on tulossa edistyksellisin energian varastointitekniikka, ja niitä käytetään yhä enemmän autoteollisuudessa ja uusiutuvan energian tuotannossa. Pelkästään sähköajoneuvoihin käytettävien litiumioniakkujen maailmanlaajuisten markkinoiden arvioidaan yli kaksinkertaistuvan nykyisestä vuoteen 2025 mennessä.  

Samanaikaisesti uusiutuvien energialähteiden integrointi on kasvanut jatkuvasti, esimerkiksi yhä tehokkaampien aurinkopaneelien tuotanto on lisääntynyt huomattavasti. Nämä kehittyvät teknologiat aiheuttavat ensinnäkin haasteita hankintaketjussa, koska kriittisten materiaalien (Co, Si, Ni, Al, Li, Mn) tarve kasvaa. Toiseksi nousevat ympäristökysymykset, koska akkuja ja aurinkopaneeleita pidetään vaarallisena jätteenä, joka sisältää terveydelle ja vesivaroille haitallisia komponentteja ja joka voi jopa aiheuttaa tulipaloja pitkäaikaisen varastoinnin aikana.

"On tärkeää suunnitella etukäteen, mitä esimerkiksi aurinkopaneeleille tehdään, kun niiden käyttöikä päättyy noin 15 vuoden käytön jälkeen", sanoo Benjamin P. Wilson, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun tutkija. "Emme voi vain heittää pois arvokkaita ja niukkoja materiaaleja, mitkä voivat myös aiheuttaa ympäristöongelmia. Yhdessä afrikkalaisten kollegojemme kanssa etsimme vastauksia näihin yhteisiin maailmanlaajuisiin haasteisiin, ja pyrimme löytämään parhaat käytännöt metallien talteenottoprosesseihin."  

RESTARTissa käsitellään arvoketjun keskeisiä osa-alueita, kuten akku- ja aurinkopaneelijätteen keräämistä, purkamista ja karakterisointia, kestävän teknologian kehittämistä ja ympäristöystävällisten metallien talteenottoprosessien skaalaamista. Tavoitteena on myös kehittää käytännön liiketoimintasuunnitelma ja arvioida näiden teknologisten edistysaskeleiden ekologisia vaikutuksia. Tämä on myös esimerkki onnistuneesta kestävän teknologian skaalaamisesta afrikkalais-eurooppalaisten tieteellisten ja taloudellisten yhteistyökumppanuuksien avulla.

RESTART tukee Aalto-yliopiston tavoitetta, joka on kestävän tulevaisuuden muotoilu sekä tieteessä, taiteessa, teknologiassa ja liike-elämässä tapahtuva huippuosaaminen ja läpimurtojen tekeminen. Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitos on maailman johtava tutkimus- ja kehitysorganisaatio, joka työskentelee erilaisissa kestävään kehitykseen liittyvissä aiheissa, kuten jätteiden hyödyntäminen, kiertotalous, hydrometallurgia, akut ja sähkökemia. Se osallistuu tähän hankkeeseen tarjoamalla tukea ja asiantuntemusta talteenotettujen materiaalien analysointiin ja prosessijohtoisiin elinkaariarviointeihin. Tätä tutkimusta vie eteenpäin EU:n ja Afrikan huipputason tutkimuslaitosten toisiaan täydentävä asiantuntemus. Sitä rahoittavat muun muassa Suomen Akatemia ja Euroopan unioni.

Yhdessä afrikkalaisten kollegojemme kanssa etsimme vastauksia yhteisiin maailmanlaajuisiin haasteisiin.

Benjamin P. Wilson
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.