Uutiset

Kuntien maapolitiikasta tarvitaan enemmän avointa tietoa

Kuntien maapolitiikan nykytilaa käsitelleessä tutkimuksessa selvisi, että datan kerääminen ja saatavuus ovat keskeisiä maapolitiikan kehitystarpeita.
city view

Maapolitiikalla tarkoitetaan julkisten toimijoiden, kuten valtiovallan ja kuntien, harjoittamia maan hankintaan, luovutukseen, hallintaan ja suunnitellun käytön edistämiseen liittyviä toimenpiteitä. Kärjistettynä tämä tarkoittaa sitä, että maapolitiikan kautta päätetään mitä rakennetaan ja minne, ja siten vaikutetaan yhdyskuntien kehitykseen. Kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen ja poliittisten megatrendien seurauksena maapolitiikan toimintaympäristöön kohdistuu tänä päivänä monia muutospaineita.

Aalto-yliopiston ja Owal Group Oy:n yhteistyönä tehdyssä valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan teettämässä tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen kuntien maapolitiikan nykytilaa ja kehittämistarpeita. Tutkimuksessa keskityttiin maapolitiikan eri keinoihin, niiden käyttöön ja toimivuuteen, maapoliittiseen tavoitteenasetantaan ja toimenpiteiden tai keinojen vaikutuslogiikkaan sekä maapolitiikan seurantaan ja raportointiin. Kuntien maapolitiikan nykytilaa ja vaikuttavuutta ei aiemmin ole tarkasteltu kokonaisuutena.

Helposti saatava tieto lisää sidosryhmien ymmärrystä

Tutkimuksen näkökulmia olivat maapolitiikan avoimuus ja tasapuolisuus, jotka vaikuttavat siihen, miten eri sidosryhmät hyväksyvät maapolitiikan toimet. Laajan haastatteluaineiston avulla onnistuttiin dokumentoimaan maapolitiikan asiantuntijoiden ja sidosryhmien näkemyksiä toiminnan tavoitteista, maapolitiikan keinojen käytöstä, hyväksyttävyyden kokemuksista ja maapolitiikan roolista yhdyskuntakehityksen ohjaamisessa. Osa kuntien käytössä olevista maapolitiikan keinoista mahdollistaa voimakkaita interventioita yksityisten oikeudelliseen asemaan. Tästäkin syystä avoimuudella, hyväksyttävyydellä sekä mahdollisuudella seurata ja kontrolloida kunnan toimintaa on erityinen merkityksensä maapolitiikassa ja sen keinojen käytössä.

Tutkimus esittää monia kehittämisehdotuksia ja suosituksia maapolitiikalle. Tarjolla olevaan tietoon  pitäisi päästä käsiksi nykyistä helpommin ja dataa olisi kerättävä entistä systemaattisemmin. “Laajempien aineistojen ja helpommin saavutettavan datan ansiosta maapolitiikasta olisi helpompi tuottaa uutta tietoa ja ymmärrystä. Lisäksi systeemaattisempi seuranta ja data edistää myös maapolitiikkatyön kehittämistä ja vaikuttavuuden arviointia kunnissa. Tutkimus kannustaakin toimijoita pohtimaan sitä, miten tiedon saavutettavuutta voitaisiin lisätä jatkossa.”, apulaisprofessori Heidi Falkenbach kertoo.

Lisäksi tutkimuksessa on havainnollistettu esimerkein maapolitiikan tavoitteenasetantaa ja vaikuttavuusajattelua sekä luonnosteltu edelleen kehitettäväksi maapolitiikan raportointikehikko, jolla maapoliittista toimintaa voitaisiin seurata, arvioida ja valvoa. Tutkimuksen tulokset sekä kehittämisehdotukset ja suositukset ovat vapaasti kuntien, maapolitiikan sidosryhmien ja lainsäätäjien hyödynnettävissä.

Tutkimuksen on teettänyt valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminta.

Lue koko .

äپٴᲹ:

Apulaisprofessori Heidi Falkenbach
heidi.falkenbach@aalto.fi
Professori Ari Ekroos
ari.ekroos@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.