Uutiset

Kyberturvallisessa yhteiskunnassa riittää tehtävää

Kolmipäiväinen IEEE-konferenssi houkutteli paikalle lähes neljäsataa digitaalisesta yhteiskunnasta kiinnostunutta asiantuntijaa.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppösellä on uutisia – hyviä ja huonoja.

”Hyvä uutinen on, että meiltä eivät työt lopu. Huono uutinen on, että työt eivät meiltä lopu”, hän virnistää, ja täysi salillinen konferenssivieraita hymähtää yhteisymmärryksen merkiksi. Tiedotusvälineissä erilaisista tietoturvahyökkäyksistä on tullut jo arkinen perusaihe, ja tekijöiden skaala on laaja.

”Meillä on hyviä hakkereita, joiden tarkoitus on osoittaa yrityksille ja kansalaisille heitä uhkaavia tietoturva-aukkoja. Valitettavasti iso osa hakkereista käyttää osaamistaan joko taloudellisen hyödyn tavoitteluun, valtaa saadakseen tai vielä vaarallisempiin tarkoituksiin. Siksi softan turvaaminen onkin tärkein tehtävämme”, Hyppönen painottaa.

Aalto-yliopiston ja Xidianin yliopiston järjestämä tieteellinen IEEE-konferenssi houkutteli paikalle lähes neljäsataa digitaalisen yhteiskunnan mahdollisuuksista ja haasteista kiinnostunutta asiantuntijaa.

5G jo vuonna 2020?

Turvallisuuden merkitystä korostaa myös Nokia Networksin tietoturvatutkimuksesta vastaava Gabriel Waller. Sen tärkeys myös kasvaa jatkuvasti, kun yhä suurempi osa jokapäiväisestä elämästämme siirtyy verkon hallittavaksi. Kehitteillä oleva 5G mahdollistaa muun muassa automaattisen liikenteen, mutta kuka uskaltautuu itseänsä ohjaavan auton kyytiin, jos kuka tahansa hakkerointitaitoinen voi pyörittää sen rattia tai lukita jarrut murtautumalla omalta koneeltaan sen ohjausjärjestelmään?

”۳ٱ𾱲ٲö on avainasemassa verkkoyhteyksien turvallisuuden ja toimivuuden takaamisessa”, Waller uskoo.

”Turvallisuus on kallis, mutta välttämätön ja pitkällä aikavälillä kannattava investointi. Me Nokialla teemme täysillä töitä, ja uskomme, että kaupallinen 5G-verkko voidaan ottaa käyttöön vuonna 2020”, hän paljastaa.

Kolmipäiväinen IEEE-konferenssi järjestettiin Helsingissä 20.–22. elokuuta. Tapahtuman partnerina toimi Tekes ja sitä tukivat Nokia, SSH Communications Security ja Ericsson.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.