Uutiset

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille

Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.
vihreät liput, green flags. Kuva: Mikko Raskinen
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Liikesivistysrahasto myönsi 23.11.2023 apurahoja 409 hankkeelle yhteensä 5 037 220 euroa. Myönnöt kattavat 17,7 % haetusta 28,48 milj. eurosta. Aalto-yliopistosta 62 hanketta saa apurahan, joiden summa on yhteensä 728 400 euroa. 

Edellisen kerran Liikesivistysrahaston apurahajako ylitti viisi miljoonaa euroa rahaston 100-vuotisjuhlavuonna 2019. Apurahoista noin puolet on henkilökohtaisiin väitöskirja- ja post doc -tutkimuksiin. 

Jakoon sisältyvät yhteensä 1,11 milj. euron apurahat 15 tutkimusryhmälle korkeatasoisiin 1–3-vuotisiin hankkeisiin. Painoalueiden osuudet tutkimusryhmien apurahajaossa ovat: Tulevaisuuskestävä ympäristö (36,2 %), Liiketoiminnan uudistaminen (38,0 %), Johtamisen osaaminen (10,9 %), Yrittäjyys, skaalautuminen ja kasvu (12,7 %) sekä Datatalous (2,3 %). Liikesivistysrahaston painoalueet liittyvät toisiinsa. Niiden läpileikkaavana teemana on tutkimuksen ja koulutuksen tulevaisuusorientoituneisuus, jossa korostuvat vastuullisuus ja yrittäjyysekosysteemien edistäminen. 

Esimerkiksi Liiketoiminnan uudistaminen -painoalueella DSc (Econ) Katri Kaupin ää hanke Climate change impact on supply chains – risk identification, preparation and adaptation sai 90 000 euroa (hankekausi 24 kk). Samalla painoalueella DSc (Tech) Robin Gustafssonin ää hanke Navigating Compliance and Competitiveness: Capabilities for Success in the Regulatory-Driven Sustainability Turn, sai 40 000 euroa (hankekausi 18 kk). Johtamisen osaaminen -painoalueella esimerkiksi DSc (Econ) Alexei Koveshnikovin ää Leadership and People Management in Times of Geopolitical Crisis: Facilitating and Maintaining Employee Psychological Safety during the Ukrainian Crisis -hanke sai 60 000 euroa (hankekausi 12 kk).

Liikesivistysrahaston saamista lahjoituksista perustetut nimikko- ja määrätarkoitusrahastot kattoivat apurahoista yhteensä 1,4 milj. euroa (27,4 %). Rahaston temaattisissa määrätarkoituspooleissa Globaali kauppa, Metsä-, bio- ja kiertotalous sekä Tekstiili ja muoti apurahoja kohdistettiin 18 hankkeelle 194 410 euroa. 

äپdz:&Բ;
toimitusjohtaja Johanna Vesterinen 
johanna.vesterinen@lsr.fi tai (09) 659 933 
 

Liikesivistysrahasto tukee sääntöjensä mukaisesti korkeampaa taloudellista sivistystä, jota rakennetaan yliopisto- ja korkeakoulutasolla. Tavoitteena on erityisesti Suomen talouskasvun ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn edistäminen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.