ºÚÁÏÍø

Uutiset

Luoteis-Venäjän talousseuranta 2/2011: Elpyminen jatkui mutta maailmantalouden epävarmuudet luovat varjoja tulevalle kehitykselle

Vuoden 2011 alkupuoliskon talouskehitys Pietarissa oli melko tasaista.

Kaupungin yritysten liikevaihto kasvoi nimellisesti viidenneksellä. Teollisuustuotannossa, viestintäalalla sekä vähittäiskaupassa rekisteröitiin kohtalaista kasvua, kun taas rakennussektorilla koettiin huomattava pudotus aktiviteetissa. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla palvelumaksujen tuntuva nousu vaikutti negatiivisesti kaupungin talouskehitykseen. Maksuja korotettiin alkuvuodesta sähkön, lämmön ja pakollisten sosiaalimaksujen osalta.

Taloudellinen elpyminen Leningradin alueella jatkui. Teollisuustuotannon ja vähittäiskaupan kasvu oli vankkaa ja viennin nousu erityisen voimakas. Tästä on pitkälti kiittäminen alueen talouden monipuolisuutta, Pietarin kaupungin läheisyyttä ja öljyn korkeaa hintaa. Alueen investoinneissa on kuitenkin nähtävissä mahdollisia kielteisiä heijastumia koko maailman taloudellisesta epävarmuudesta. Ulkomaiset investoinnit ovat vähentyneet merkittävästi ja tämä koskee sekä lainoja että suoria investointeja. Lisäksi ulkomaisten investointien ulosvirtaus alueelta on voimistunut.

Palattuaan kasvu-uralle vuonna 2010 Karjalan talous jatkoi kasvuaan vuoden 2011 alkupuoliskolla mutta talousindikaattorien kehitys oli jähmeää mm. teollisuustuotannon, rakennusalan ja tulotason osalta. Viennin kasvu puolestaan nojasi hyvin vahvasti korkeisiin raaka-ainehintoihin globaaleilla markkinoilla. Positiivisia kehityskulkuja puolestaan oli rahdin määrän, vähittäiskaupan ja yritysten voittojen kasvu sekä koti- että ulkomaisten investointien vahva vire. Vuonna 2010
Karjalan talouden suurin uutinen oli pitkäaikaisen aluekuvernöörin Katanandovin ero. Tällä hetkellä uusi kuvernööri Andrei Nelidov näyttäisi laittavan enemmän painoarvoa alueen turismin kehittämiseen kuin teollisuuspohjan uudistamiseen. Tulevaisuus näyttää, onko tämä uusi politiikkasuuntaus menestyksekäs.

Murmanskin alue näytti vuonna 2010 olevan toipumassa vuosien 2008 – 2009 maailmalaajuisen talouskriisin negatiivisista vaikutuksista muttavuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla oli kuitenkin nähtävissä merkkejä siitä, että elpyminen saattoi jäädä lyhytaikaiseksi. Vaikuttaa entistä selvemmin siltä, että alueen taloudellisen kehityksen saaminen uudelle kasvu-uralle vaatii merkittäviä investointeja energia-, raaka-aine- ja kuljetussektoreille. Tilanne on ollut samanlainen jo useampien vuosien ajan, mutta myönteisenä merkkinä voidaan pitää sitä, että suurinvestoinnit ovat jatkuvista lykkäyksistä huolimatta kuitenkin edenneet lähemmäksi toteutusvaihetta. Maailmanlaajuisen talouskriisin uusiutuessa toimeenpano kuitenkin siirtyisi taas vähintään muutaman vuoden eteenpäin.

Raportit ovat luettavissa osoitteessa:

Pietarin kaupunki

Leningradin alue

Karjalan tasavalta

Murmanskin alue

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹: Johtaja, Prof.Riitta Kosonen riitta.kosonen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.
Nimitykset, Opinnot Julkaistu:

Professori Pauliina Ilmonen: Lukiossa opetellaan paljon matemaattisten ohjelmien käyttöä, joka on pois perusasioista

Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen astuu kesäkuun alussa Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun dekaanin saappaisiin. Ja juuri perusasioita hän haluaa painottaa myös matematiikan opiskelussa.
Värikäs laserskannauksen tyylinen poikkileikkaus vanhasta kupolikattoisesta teollisuusrakennuksesta
Mediatiedotteet Julkaistu:

3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta

MeMo-instituutti on mallintanut Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Halsuan kirkon ja sen kellotapulin fotorealistiseksi ja mittatarkaksi 3D-malliksi.
Tekniikan alan suomi
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Suomen kielen integrointi englanninkieliseen tekniikan alan opetukseen: tekoälyvideoiden mahdollisuudet ja haasteet

Tässä blogipostauksessa opetusassistentti Rainer Ruuskanen kertoo siitä, miten tekoälyn avulla tuotetuilla videoilla voi tuoda suomen kieltä mukaan englanninkieliseen substanssiaineen opetukseen ja samalla tukea kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen oppimista.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.