Kilpailu osaamisesta kiristyy
Aallon post-doc-tutkija Mika Sahlmanin yhteistyö Boliden Harjavallan kanssa alkoi jo diplomityöstä ja johti Boliden Harjavallan rahoittamaan väitöstyöhön, jossa hän tutki nikkelin vaikutuksia kuparielektrolyysissä. Nikkeli on kuparintuotannon arvokas sivutuote, mutta liian korkeina pitoisuuksina se aiheuttaa ongelmia.
”Väitöstyössä määritin elektrolyytin maksiminikkelipitoisuudeksi 20-27 grammaa litrassa prosessin ominaisuuksista riippuen. Kehitin myös partikkeliseurantalaitteiston, jonka avulla voidaan kuvantaa anodiliejun liikkumista kuparielektrolyysissä sekä nikkelin vaikutusta liejun käyttäytymiseen”, Sahlman kertoo.
”Tutkimuksessa testattiin uusia menetelmiä monimutkaisten ilmiöiden tarkasteluun, mikä on meille erittäin arvokasta. Aihe on tärkeä Bolidenin tulevaisuuden kilpailukyvylle, sillä kuparintuotannossa käsitellään yhä vaativampia raaka-aineita”, Latostenmaa sanoo.
Sahlman jatkaa yhteistyötään Bolidenin kanssa Aallon post-doc-tutkijana ja osallistuu uuden Paketet-ohjelman suunnitteluun. Jatkossa Boliden tarvitsee tohtoritason tutkimusta erityisesti vaativien raaka-aineiden käsittelyyn, materiaalitehokkuuden parantamiseen ja sivutuotteiden hyödyntämiseen.
Diplomityöt ovat tärkeä osa Bolidenin tutkimus- ja kehitystoimintaa. Vuosina 2022–2026 Bolidenpaketet-ohjelman rinnalla on valmistunut Aallosta viisi diplomityötä, joista moni on johtanut työllistymiseen Harjavallassa.
”Kilpailu osaamisesta kiristyy. ۰ٲٱٲössä tehty korkeatasoinen väitöstutkimus tukee perusopintoja ja varmistaa perustutkintojen laadun, kun opetushenkilöstöllä on vahva osaaminen sekä ymmärrys liiketoiminnasta ja teollisuuden tarpeista”, toteaa Latostenmaa.
Teksti: Marjukka Puolakka