Uutiset

Mikko Möttönen saa Nokia Säätiön tunnustuspalkinnon kvanttilaskennan tutkimustyöstä

Aalto-yliopiston ja VTT:n kvanttiteknologian professori Mikko Möttönen on tehnyt pitkäjänteistä tutkimustyötä, jonka tuloksia hyödynnetään nyt kaupallisen kvanttilaskennan kehityksessä.
Photo: Nokia Foundation.
Kuva: Nokia Säätiö.

on myöntänyt vuoden 2020 tunnustuspalkinnon kvanttilaskennan kehitystyöstä Aalto-yliopiston ja VTT:n professorille Mikko Möttöselle.

“On ollut mahtavaa nähdä, kuinka outona ja harvinaisena pidetystä kvanttimekaniikasta on vuosien saatossa tullut arkipäiväinen asia, jonka teollista hyödyntämistä valmistellaan ympäri maailmaa. En malta odottaa, mitä tästä vielä tulee varsinkin Suomessa, jonne meille on vuosikymmenten saatossa syntynyt ainutlaatuinen ekosysteemi”, Möttönen sanoi tänään järjestetyssä, ensimmäistä kertaa virtuaalisena pidetyssä palkintojenjakotilaisuudessa.

Viimeaikaiset innovaatiot ovat mahdollistaneet kvanttilaskentaa hyödyntävien kaupallisten sovellusten kehittämisen. Kvanttilaskenta on yksi ICT-alueen merkittävimmistä nousevista tutkimusalueista ja sen odotetaan mullistavan perusteellisesti sähköisen viestinnän ja laskennan rakenteita.

Möttönen on Aalto-yliopiston ja VTT:n professori kvanttiteknologian alalla ja yksi kvanttitietokoneita rakentavan IQM-yrityksen perustajista. Vuonna 1980 syntynyt ja vuonna 2005 tohtoriksi valmistunut Möttönen on yksi maailman johtavista kvantti-informaation tutkijoista ja Aalto-yliopiston Kvanttilaskennan ja -laitteiden tutkimusryhmän johtaja. Hän on julkaissut yli 120 tieteellistä artikkelia, mukaan lukien neljä artikkelia merkittävissä Nature ja Science -tiedelehdissä. Hänen töihinsä on viitattu yli 6 000 kertaa. Möttönen on ohjannut 16 väitöskirjaa ja 74 muuta opinnäytetyötä. Tutkimustyössään hän on keskittynyt suprajohtavien sähköpiirien käyttöön kvanttiteknologiassa ja erityisesti kvanttitietokoneissa.

Möttönen on vaikuttanut merkittävästi myös koulutukseen tällä alueella. Hän toimii muun muassa Aallon kansainvälisen tekniikan kandidaattiohjelman johtajana ja sen kvanttiteknologian pääaineen vastuuprofessorina. Möttönen on edistänyt suomalaisen tieteen ja informaatioteknologian alan kehitystä myös luottamustehtävissään, muun muassa Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan jäsenenä.

Kvanttiteknologian kaupallistaminen on lähtenyt Suomessa käyntiin nopeasti. Vasta vuonna 2019 perustettiin Aallon ja VTT:n tutkimuksen pohjalta IQM, ja jo nyt kvanttitietokonetta lähdetään rakentamaan hyödyntäen VTT:n ja Aalto-yliopiston yhteistä kansallista OtaNano-tutkimusinfrastruktuuria.

”Kvanttiteknologian tutkimus on nyt entistä tärkeämpää. Kvanttiteknologian ala on saanut runsaasti apua muun muassa Aallosta, VTT:ltä, ministeriöistä ja muusta julkishallinnosta, Business Finlandilta ja muilta rahoittajilta sekä suurlähetystöistä. Kaikkia tahoja ei pystyisi edes luettelemaan. Tämä kaikki mahdollistaa uusien yritysten perustamisen ja keksintöjen kehittämisen”, Möttönen sanoo.

”Kvanttilaskenta on nouseva läpimurtoteknologia, joka tulee muuttamaan tieto- ja tietoliikennetekniikan käytäntöjä ja liiketoiminnan perusteita merkittävästi tulevina vuosina. Tällainen merkittävä työ kvanttilaskennan alueella Suomessa ei olisi mahdollista ilman perustutkimusta muun muassa kylmäfysiikan alueella. Palkinnolla haluamme korostaa tällaisen pitkäjänteisen työn merkitystä ja etenkin näitä viimeaikaisia saavutuksia ja niiden vaatimaa laajaa yhteistyötä akateemisen tutkimuksen ja laajemman yhteiskunnan välillä. Erityisen merkittävänä ansiona haluamme mainita sen, että tutkimustyön tuloksia on viety kaupalliseen vaiheeseen poikkeuksellisen rohkeasti”, sanoi Nokia Säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Ali-Vehmas.

Nokia Säätiö antaa tunnustuksen uraauurtavasta ja pitkäjänteisestä perusfysiikan tutkimustyöstä siihen osallistuneille lahjakkaille ihmisille ja heidän saavutuksilleen. Nokia Säätiö edistää ja tukee suomalaista tieteen kehittämistä ja opetustoimintaa tieto- ja teletekniikan sekä niihin liittyvillä tieteenaloilla.

Möttösen tutkimus liittyy Suomen Akatemian rahoittamaan  (QTF). Mikko Möttösen tutkimusryhmä on myös osa Euroopan unionin rahoittamaa Quantum Flagship -hanketta Quantum Microwave Communication and Sensing (QMiCS) -projektilla. Tutkimuksessa hyödynnetään kansallista OtaNano-tutkimusinfrastruktuuria, joka tarjoaa korkeatasoisen kokeellisen ympäristön ja laitteistot nanotieteiden ja -teknologioiden, sekä kvanttiteknologioiden tutkimukseen. Lue lisää .

äپٴDz:

äپٴDz

Lähikuva tieteellisestä instrumentista, jossa kultaa ja pronssia, johtoja ja merkintöjä laboratoriossa.

OtaNano

Otaniemen mikro- ja nanoteknologioiden infrastruktuuri OtaNano on kansallinen tutkimusinfrastruktuuri kilpailukykyisen tutkimuksen harjoittamiseen nanotieteiden ja -teknologian sekä kvanttiteknologioiden alalla.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Jacek Pawlak, jolla on teekkarilakki ja violetti reppu, seisoo kampuksen nurmikolla puiden ja rakennuksen edessä
Opinnot Julkaistu:

Jacek Pawlak haaveilee vihreästä vetyteollisuudesta

Puolalainen Jacek Pawlak innostui Suomen vetystrategiasta ja hakeutui opiskelemaan Hydrogen and Electric Systems -ohjelmaa.
Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.