Uutiset

Miten datan käyttö muuttaa yhteiskuntaa?

KAUTE talksin ja Aalto-yliopiston webinaarissa keskusteltiin, millaisia vaikutuksia teknologisella kehityksellä on yhteiskuntaan ja ketkä voivat vaikuttaa siihen. Keskustelussa nousi esiin tarve ymmärtää syvällisemmin datan ja muiden teknologioiden käytön eettisyyteen ja vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä.
KAUTE talks x Aalto University, photo: Mikko Raskinen

KAUTE talks x Aalto University on ja Aalto-yliopiston yhdessä toteuttama tapahtumasarja, joka tuo tutkijat ja tutkimuksen soveltajat yhteen keskustelemaan ajankohtaisiin aiheisiin liittyvästä tutkimuksesta ja sen sovelluksista.

Ensimmäinen KAUTE talksin ja Aalto-yliopiston yhteinen webinaari 9. joulukuuta syventyi datavetoiseen tulevaisuuteen. Tilaisuuden juonsi työelämäprofessori Risto Sarvas Aalto-yliopistosta, ja mukana keskustelemassa olivat strategisten kumppanuuksien johtaja Eero Korhonen Googlelta sekä toimitusjohtaja ja perustaja Meeri Haataja tekoäly-startup Saidotista.

Sarvas painotti, että teknologinen kehitys vaikuttaa merkittävästi yhteiskuntaan, ja että teknologia-alalla ja sen sijoittajilla on valtaa tässä kehityksessä. Siksi alan toimijoiden arvot, agendat ja sijoituskriteerit vaikuttavat siihen, millaiseksi tulevaisuutemme rakentuu.

“Ovatko nämä ammattilaiset tietoisia tai kiinnostuneita tästä suorasta ja epäsuorasta vallasta? He eivät välttämättä ajattele, millaista valtaa heillä on yhteiskunnassa”, Sarvas kommentoi.

KAUTE Talks & Aalto University: Data-driven future
Työelämäprofessori Risto Sarvas Aalto-yliopistosta ja toimitusjohtaja Meeri Haataja tekoäly-startup Saidotista.

Data ei ole vielä valmis tuote

Korhonen korosti, että olemme vasta alkuvaiheessa datan hyödyntämisessä ja mahdollisuuksia on vielä paljon käyttämättä. Hän totesi, että data ei ole vielä valmis tuote, vaan pelkkää raakamateriaalia, joka täytyy järjestellä ja muuttaa tiedoksi, jotta sitä voi hyödyntää.

“Ymmärrys datan käytön mahdollisuuksista on leviämässä teknologiasektorilta perinteisemmille aloille, mutta suurin osa yrityksistä ottaa vielä ensimmäisiä askeleita”, Korhonen sanoi.

"Muuttuakseen dataa hyödyntäväksi organisaation täytyy rikkoa siiloja, löytää oikeat työkalut ja osaaminen. Lisäksi tarvitaan johtajuutta viemään muutosta eteenpäin."

Korhosen mukaan dataa voi hyödyntää kaikilla toimialoilla, mutta yhteiskunnassa suurin huomio kohdistuu todennäköisesti energia-alalle, ruoan tuotantoon sekä biotieteisiin.

Vastuullista dataliiketoimintaa

Haataja nosti esiin, että sijoittajien käyttämät vastuullisuuskriteerit eivät vastaa kansalaisten huolia. Ympäristövastuuseen sekä sosiaaliseen ja hallinnolliseen vastuuseen liittyvät kriteerit pitäisi päivittää huomioimaan laajemmin esimerkiksi ihmisten terveyteen, turvallisuuteen ja oikeuksiin sekä muihin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, kuten misinformaatioon, liittyviä tekijöitä.

“Kannustan sijoittajia päivittämään kriteereitään. On tärkeää tiedostaa, ettei kyse ole vain yksityisyydestä tai tietoturvasta, vaan vastuullisen dataliiketoiminnan pitää huomioida monia muitakin näkökulmia”, Haataja sanoi.

Puhujat totesivat, että siirtyessämme kohti datavetoisempaa tulevaisuutta meidän on hyvä tarkastella sen yhteiskunnallisia vaikutuksia useista eri näkökulmista, jotta voidaan varmistaa eettinen ja vastuullinen datan ja muiden teknologioiden käyttö.

Seuraava webinaari 2.2.2021: Monimuotoisuus organisaatioissa

Tiedämme, että innovatiivisimmat ideat syntyvät usein monimuotoisissa tiimeissä. Monimuotoisuuden edistämisen tiellä on kuitenkin vielä monia haasteita. Kuinka monikansalliset yritykset, startupit ja kansalaisjärjestöt ratkovat näitä haasteita? Tule mukaan ottamaan selvää! Keskustelijoina Rebecca Piekkari, kansainvälisen liiketoiminnan Marcus Wallenberg professori Aalto-yliopistosta ja Sami Itani, Adecco Finlandin toimitusjohtaja,

Voit ilmoittautua webinaariin äää

KAUTE talks x Aalto University on uusi webinaarisarja, joka kokoaa yhteen liike-elämän ja korkeakoulujen edustajia keskustelemaan ja oppimaan aikamme maailmaa muokkaavista ilmiöistä ajatuksia herättävien esitysten avulla. Webinaarit tuotetaan yhteistyössä շ-ääپö kanssa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf, istuvat harmaissa nojatuoleissa tumman verhon edessä. Toinen pukeutunut siniseen pukuun, toinen ruskeaan mekkoon.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila

Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.
Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.
Text Leading for Interdisciplinary Creativity with Aalto logo.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity

IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.
Piirroskuva älupuhelinta katsovasta ihmisestä, jonka pään yllä leijuu stressiä kuvaava pilvi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä

Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi kertoo, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa.
SemiSummer 2026. Hae puolijohteiden kesätöihin. Yritysten ja Aalto-yliopiston logot. Liity mukaan.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä

Semi-Summer 2026 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.