ºÚÁÏÍø

Uutiset

Montrealin elokuvafestivaalin parhaan ohjaajan palkinto on myönnetty Mikko Kupariselle

Ohjaaja Mikko Kuparinen on voittanut kansainvälisesti arvostetun palkinnon.

Alumnimme Mikko Kuparinen on saanut työlleen sellaisen tunnustuksen, mistä moni suomalainen ohjaaja ei osaisi edes haaveilla. Parhaan ohjaajan palkinnon voittaminen A-listatulla elokuvafestivaalilla on jotain sellaista, mistä voi olla aidosti ylpeä:

– Tämä on iso tunnustus, ei vain minulle, vaan koko työryhmällemme siitä että jotain on tehty oikein. Mahtavaa että elokuva saa tällaisen startin elämälleen, Kuparinen kertoo.

Palkittu elokuva 2 Nights till Morning on Kuparisen ensimmäinen ohjaama elokuva englanniksi ja samalla myös hänen ensimmäinen pitkän elokuvan käsikirjoitus. Kuparinen jännitti kovasti elokuvan vastaanottoa, mutta turhaan. Maanantai-iltana 7.9.2015 2 Nights till Morning voitti parhaan ohjaajan palkinnon Montrealin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Montrealin festivaali on yksi A-listattuja elokuvafestivaaleja maailmassa. Muita tunnettuja A-listauksen saaneita ovat muun muassa Cannes ja Berliini.

2 Nights till Morning kertoo ranskalaisen naisen ja suomalaisen miehen kohtaamisesta vailla yhteistä kieltä. Työmatkaromanssi saa kuitenkin odottamattoman käänteen, kun tuhkapilvi estää lentojen lähtemisen. Elokuvaa tähdittää Cannes-voittaja Marie-Josée Croze ja Mikko Nousiainen. 2 Nights till Morning saa ensi-iltansa Suomessa keväällä 2016.

Kuparisen ura on ollut kansainvälisesti tunnustettu. Hänen uusimmat lyhytelokuvansa ovat kaikki voittaneet palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja vuonna 2013 hänen lyhytelokuvansa Sirocco sijoitti hänet neljän pohjoismaalaisen elokuvalehden listalle "10 directors to watch". Lisäksi Sirocco voitti Grand Pix -palkinnon Odensen elokuvajuhlilla Tanskassa.

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.
Palkinnon vastaanottivat Kielibuusti-hankkeen toimijat.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto Kielibuusti-hankkeelle yhteiskunnallisesti vaikuttavasta kieliin liittyvästä työstä

Palkittu hanke on tarttunut ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaisia mahdollisuuksia Suomeen muuttaneilla on oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.
Henkilö, jolla on ruskeat hiukset sidottuna taakse, vaaleanpunainen nauha ja sininen vaate. Taustalla kuvioitu kangas.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Viivi Prokofjev on Vuoden Graafikko 2026

Art Director, kuvittaja ja kirjasuunnittelija Prokofjevin työssä perinteet ja käsityömäinen tarkkuus yhdistyvät intuitioon ja rohkeaan karnevalismiin.
Avoimen tieteen palkinto 2025
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kansallisen avoimen tieteen vaikuttajapalkinnon sai vuonna 2025 Anne Sunikka

Kansallisen avoimen tieteen vaikuttajapalkinnon sai vuonna 2025 tutkimuspalveluiden OSA-tiimin tiiminvetäjä Anne Sunikka