Uutiset

Muotitalo Vera Wangin Maria Intscher innostui puuglitteristä ja bakteeriselluloosasta

Uusissa materiaali-innovaatioissa, kuten bakteeriselluloosassa, on runsaasti potentiaalia myös muodissa. Mitä enemmän materiaalia pystyy kontrolloimaan, sen parempi.
Maria Intscher from Vera Wang
Maria Intscher on työskennellyt kestävän muodin parissa jo 13 vuotta.

Muotiteollisuus on muuttunut toden teolla ihmisten lisääntyneen ympäristötietoisuuden johdosta. Muotitalo Vera Wangin varapresidentti ja Ready-To-Wear -muodin design-päällikkö Maria Intscher on sitä mieltä, että tänä päivänä ihmiset ovat yhä tietoisempia ja he myös vaativat muutosta tapahtuvaksi. 

Intscher vieraili Aalto-yliopistossa Kemian tekniikan korkeakoulussa ja tutustui ajankohtaisiin kestäviä materiaaleja koskeviin tutkimushankkeisiin ja niiden sovelluksiin. Intscherin mukaan eri alojen, kuten esimerkiksi taiteen ja kemian yhteistyö ja kommunikaatio on Aalto-yliopistossa silmiinpistävää. 

”Mielestäni se on hyvin edistyksellistä ja tarpeellista. Muutos voi tapahtua nopeammin tällaisen yhteistyön ansiosta.”

Kun Intscher alkoi työskennellä kestävämmän muodin parissa 13 vuotta sitten, kuluttajien tietoisuus aiheesta oli vähäistä ja pinnallista. Kestävämpien vaihtoehtojen markkinat olivat hyvin rajalliset, eivätkä ihmiset olleet halukkaita maksamaan ylimääräistä kankaasta, joka oli tuotettu kestävällä tavalla. Monet yritykset lannistuivat.

Nyt Intscher näkee alalla paljon toivoa. Ihmiset vaativat kestävää kehitystä. 

”Kuluttajat eivät ymmärtäneet, miksi heidän pitäisi maksaa enemmän jostakin. Nyt ihmiset todella näkevät kestävästi tuotettujen vaatteiden arvon ja alkavat myös vaatia sitä.”

Uusissa innovaatioissa potentiaalia

Suunnittelijana Intscher näkee uusissa materiaali-innovaatioissa paljon potentiaalia. Suunnittelijat etsivät materiaaleilta erilaisia ominaisuuksia, eivät vain yksittäistä kestävästi tuotettua kangasta. Monimutkaisen tuotteen luomiseen tarvitaan paljon erilaisia materiaaleja.

Yksi esitellyistä tutkimuskohteista oli bakteeriselluloosa. 

”Luulisin, että sitä voitaisiin käyttää nahan korvikkeena! Mitä enemmän materiaalia pystyy kontrolloimaan sitä työstettäessä, sen parempi. Selluloosa on biohajoavaa ja sitä voi kontrolloida. Siksi se on hyvin kiinnostavaa.”

Toinen tutkimuskohde, jonka Intscher näki erityisen mielenkiintoisina, olivat puupohjaiset glitterit ja sateenkaaren väreissä hohtavat pinnat.

”Tällä hetkellä kimalteelle ei ole olemassa ekologista vaihtoehtoa. Esimerkiksi glitter on hyvin haitallista ympäristölle.”

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu

ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.