Uutiset

Musiikkimuseo FAMEssa avautuu heinäkuussa Metal Export -näyttely

Näyttely pohjautuu akatemiatutkija Toni-Matti Karjalaisen käsikirjoitukseen.
Moder Heavy Metal Conference attendee passes (2018)
Myös Modern Heavy Metal -konferenssi järjestetään tänäkin kesänä, mutta verkossa. Kuvassa osallistujapasseja kesältä 2018. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Toni-Matti Karjalainen. Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto
Toni-Matti Karjalainen. Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulun dosentti Toni-Matti Karjalainen on tutkinut musiikkiteollisuuden ja -median kulttuurisia narratiiveja. Hänen mielenkiinnon kohteinaan ovat erityisesti suomalaisen metallimusiikin vienti, siihen liittyvät tarinat ja musiikin rooli Suomen maabrändin rakentumisessa. 

Musiikkimuseo FAMEssa Kauppakeskus Triplassa avautuu 10. heinäkuuta näyttely nimeltään ”METAL EXPORT: TUOKIOKUVIA SUOMALAISEN HEVIMETALLIN MAAILMANMATKOILTA”. FAMEn Advisory Boardin jäsenenäkin vaikuttava Toni-Matti Karjalainen on tehnyt näyttelyn käsikirjoituksen, artistihaastattelut ja esinevalinnat, sekä osallistunut näyttelyn visuaaliseen suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen osana suurempaa ammattilaistiimiä.

”Suomalaisella metallimusiikilla on vientiä! Musiikkimuseon näyttelyssä tuomme esille valikoituja tuokiokuvia suomalaisen hevimetallin maailmanmatkoilta 1980-luvulta tähän päivään. Se taustoittaa pienen pohjoisen maamme kehitystä metallimusiikin suurvallaksi; alkujaan marginaalisen musiikkigenren nousua Suomen musiikkiviennin ykköstuotteeksi ja maabrändin johtotähdeksi”, Toni-Matti Karjalainen kertoo.

”Näyttely pohjautuu sisällöltään pitkälti viime vuoden lopulla päättyneeseen akatemiatutkijan projektiini ”Trade of Cultural Narratives in Rock Music Industry”. Nyt on hienoa päästä kertomaan tutkimuksen sisällöstä suurelle yleisölle tiivistetyssä ja yllättävässä muodossa. Mukana on lyhyt historiakatsaus ja anekdootteja, mielenkiintoista esineistöä, livevideoita ja artistien uusia haastatteluita kiertue-estetiikkaa huokuvaan ”bäkkärimäiseen” (artistien takahuone) miljööseen ripoteltuina. Käykää ihmeessä tutustumaan näyttelyyn ja museoon, se on hieno paikka”, sanoo Toni-Matti Karjalainen.

Modern Heavy Metal -konferenssi pidetään pienimuotoisena ja verkossa

Toni-Matti Karjalainen järjesti osana tutkimusprojektiaan myös kansainvälisen Modern Heavy Metal (MHM)-konferenssin viisi kertaa vuosina 2015-2019. Tapahtuma pidetään tänäkin vuonna kesäkuun lopussa, mutta online-versiona. Konferenssin oli tarkoitus olla osa suurempaa kokonaisuutta yhdessä Metal Export -näyttelyn, Tuska-festivaalin ja erilaisten oheistapahtumien kanssa, mutta koronakriisi vesitti nämä suunnitelmat.

”Tällä kertaa, poikkeusoloista johtuen, järjestämme konferenssin pienimuotoisena ja verkossa. Esityksiä on tulossa yli 20 useasta eri maasta, ja toivomme, että saamme jälleen aikaan myös hyviä keskusteluita, etämoodista huolimatta. Zoom-pohjainen tapahtuma on avoin ja ilmainen kaikille metallimusiikin ja -kulttuurin tutkimuksesta kiinnostuneille yleisölle. Ohjelma valmistuu ja rekisteröinti aukeaa myöhemmin tässä kuussa”, Karjalainen kertoo.

Konferenssin jälkeen Toni-Matti Karjalainen siirtyy taidejohtamisen ja yrittäjyyden professoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Hänen viisivuotiskautensa tässä tehtävässä alkaa 1. elokuuta 2020.

äپٴᲹ:



toni-matti.karjalainen@aalto.fi
p. 050 357 4047

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.