ºÚÁÏÍø

Uutiset

Oasis päättyy. Mitä tehdä nyt?

Oasis of radical wellbeing -projekti päättyy. Miten sinä voisit toimia nyt?
Nainen kävelee hiekkatien keskellä kesäisessä peltomaisemassa poispäin kuvasta. Mustassa t-paidassa lukee Oasis of radical wellbeing.
Suvi Helko / Aalto 2022

Oasis of radical wellbeing -projekti on vaikuttanut merkittävästi Aalto-yhteisön tietoisuuteen sosiaalisen kestävyyden ja resilienssin rakentamisesta. Vuodesta 2021 lähtien hanke on laajentanut ymmärrystä akateemisesta hyvinvoinnista sekä opetuksen, oppimisen ja oppimisyhteisön hyvinvoinnin välisistä suhteista. Oasis on inspiroinut proaktiivista hyvinvoinnin kehittämistä Aallossa. Hankkeen päättyessä, millaisen viestin Oasis jättää sinulle?

Oasis on hankkeen aikana (2021-2024) nostanut esiin tutkimukseen perustuvaa tietoa, koonnut Aallon hyvinvointiosaamista sekä järjestänyt tapahtumia ja tuottanut runsaasti materiaalia artikkelien, videoiden, podcastien ja lyhtelokuvien muodossa. Oasis on näin tukenut yhteisön osallisuutta, resilienssiä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia koskevia toimenpiteitä. Moni Oasiksen tuloksista on integroitu Aallon muihin rakenteisiin ja tomintoihin.

Lokakuussa 2024 Aalto-yliopisto lanseerasi Aaltogether-aloitteen, joka auttaa kehittämään yhteishenkeä Aallossa. Monet radikaalin hyvinvoinnin Oasis-hankkeen tuottamat materiaalit on integroitu Aaltogetheriin. Esimerkiksi "Keys to your wellbeing" -sarja tutkimuspohjaisine artikkeleineen ja harjoituksineen löytyy "Learning for you" -osiosta. 

Vuoden 2024 aikana myös Rauhoittavia hetkiä sinulle -mindfulness-sivu on päivitetty vuoden 2024 aikana. Se sisältää useita uusia mindfulnessharjoituksia.

Oasis lanseerasi @aaltowellbeing-tilin Instagramissa vuonna 2021. Tämä tili suljetaan vuoden 2024 lopussa. Hyvinvointiin liittyvää tietoa voit löytää tileiltä @aaltouniversity ja @ayy_fi. Muista seurata niitä! Oasiksen ja Aalto HR:n yhdessä pyörittämä Wellbeing Desk ja Wellbeing Desk Chat päättyvät 13. joulukuuta 2024. Kiitos mielenkiinnostasi!

"Oasis päättyy, mutta radikaali hyvinvointi kasvaa sydämissämme", sanoo Merita Petäjä, yhteisöpsykologi ja Oasiksen projektipäällikkö. "Oasis on nostanut hyvinvointia. Nyt se on teidän käsissänne!"

Lue lisää hyvinvoinnista ja pilottihankkeista Aallossa Merita Petäjän blogikirjoituksesta. 
Oasis fo radiocal wellbeing -hubi säilyy laajana hyvinvoinnin tietolähteenä.

, jossa Riikka Evans haastattelee Merita Petäjää. (EN)
Tutustu radikaalin hyvinvoinnin Oasiksen tulossivuun. (EN)

Psykologi Merita Petäjä hymyilee ulkona kesällä Otaniemessä

Radikaali hyvinvointi vahvistaa yhteisöllisyyttä

Merita Petäjä: "Kuulumisen tunne vaikuttaa ihmisen sietokykyyn, parantaa elämän laatua ja sosiaalisia suhteita ja ruokkii sopeutumista yhteisöön. Se vaikuttaa myönteisesti paitsi henkiseen myös fyysiseen terveyteemme.

Oasis of Radical Wellbeing
Person from behind, sitting in front of a calm lake in a black t-shirt that says Oasis of Radical wellbeing.

Oasis of radical wellbeing results page

Results of the Oasis of radical wellbeing project at Aalto University 2021-2024

Oasis of Radical Wellbeing
Mehiläinen kukassa

Oasis of Radical Wellbeing

Sosiaalista kestävyyttä käytännössä.

Ruosteinen pultti harmaalla puulla, poranreikä puussa

Rauhoittavia hetkiä sinulle: mindfulnessharjoituksia käyttöösi!

Mindfulness voi olla erinomainen väline arjen hallintaan.

Oasis of Radical Wellbeing
Aaltogether-teksti kirjavanvärisellä taustalla

Aaltogether

Tietoa, koulutusta, tapahtumia, verkostoja ja inspiroivia tarinoita yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo huoneessa, jossa on siniset, piikikkäät seinät ja lattia, todennäköisesti kaiuton huone akustiikan testaukseen.
Yliopisto Julkaistu:

Seuraa Sähkötekniikan korkeakoulua LinkedInissä!

LinkedInin lisäksi löydät meidät Facebookista, Instagramista ja TikTokista.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. uudet ryhmäliikuntatunnit kampuksilla, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Käynnistä vuosi uusilla oivalluksilla – hae kevään FITech-kursseille!

Täydennä osaamistasi suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseilla, jotka vastaavat työelämän tarpeisiin ja auttavat syventämään osaamistasi maksuttomasti.
Useita violetteja kukkakimppuja ruskeassa paperissa rivissä pöydällä.
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulussa juhlittiin vuoden 2025 saavutuksia

Perjantaina 19.12.2025 Sähkötekniikan korkeakoulun henkilökunta kokoontui juhlimaan vuoden merkittävimpiä saavutuksia niin opetuksen, tutkimuksen kuin vaikuttavuuden saralla. Juhlallisuuksien jälkeen nautittiin perinteisestä joululounaasta.