Uutiset

Opiskelijat ja Kauppiksen partneriyritykset kehittivät jälleen yhdessä toimintaa

Opiskelijaraati antaa vinkkejä Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden kehittämiseen ja sparraa Kauppiksen partneriyritysten toimintaa.
uraraati_web_fi_fi.jpg

”Meillä on ollut ilo saada joka vuosi huippuhyvä porukka raatilaisia kasaan”, iloitsee työnantajille suunnatuista palveluista Kauppakorkeakoulussa vastaava Annemari Rautio. ”Tänäkin lukuvuonna raati koostui opiskelijoista, jotka edustivat monipuolisesti eri pääaineita ja eri vuosikursseja. Tämä antaa hyvää perspektiiviä asioille, joita käsittelemme raadin kanssa.”

Joka vuosi hieman ennen lukuvuoden loppua raati ja partneriyritysten HR-edustajat kohtaavat yhteisessä työpajassa, jossa käydään läpi ja kehitetään nimenomaan opiskelijoita ja yrityksiä yhdistäviä asioita. Ensin raatilaiset kuitenkin esittelevät HR-edustajille laajan, Kauppiksen opiskelijoille suunnatun opiskelijakyselyn tuoreimmat työnantaja- ja alumniyhteistyötä koskevat tulokset. Usein käydään läpi myös esimerkiksi opetusyhteistyöhön, työnantajamielikuvan rakentamiseen sekä rekrytointiin liittyviä asioita.

Tänä vuonna pohdittiin erityisesti yritysten rekrytointiprosesseja, niiden eri vaiheita, rekrytoinnin uusia trendejä, kuten videohaastatteluja, palautteen antoa hakuprosesseista sekä yritysten yleistä näkyvyyttä kampuksilla opiskelijoiden keskuudessa.

”Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan työnantajien mietteitä rekrytointiprosessien käytäntöihin liittyen sekä yhdessä sparrailemaan ideoita järjestettävien koulutusten ja tapahtumien kehittämiseksi. Oli kiva huomata, että työnantajia aidosti kiinnosti meidän opiskelijoiden näkökulma työnantajamielikuvan rakentamisessa”, kertoi Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluissa työharjoittelun tehnyt ja itsekin aktiivinen opiskelijaraadin jäsen Lotta Nurminen.

Uusi opiskelijaraati aloittaa jälleen ensi lukuvuoden alussa syys-lokakuussa 2018. Suuri kiitos jokaiselle tämän vuoden raatilaiselle mukanaolosta!

Työpajaan osallistuivat seuraavat yritykset: Danske Bank, EY, Fazer, KPMG, OP, S-ryhmä, PwC sekä Posti

äپٴᲹ:
Annemari Rautio
Senior Manager, työnantajapalvelut
Kauppakorkeakoulun Ulkoiset suhteet
annemari.rautio@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.