Uutiset

Opiskelijat tutkivat kemikaalien turvallisuutta koskevaa tiedonkulkua

Euroopan kemikaalivirasto oli tyytyväinen tuloksiin ja on päättänyt tilata projektille jatkoa.
echa_017_ed_fi_fi.jpg

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun organisoimassa opiskelijaprojektissa selvitettiin Euroopan Kemikaaliviraston (ECHA) toimeksiannosta kuinka tieto kemikaalien riskeistä ja turvallisesta käytöstä saavuttaa kemikaalien loppukäyttäjät. Poikkitieteellinen projekti perustui Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt yritysprojektit -konseptiin.

Projektitiimiä koottaessa tavoitteena oli yhdistää Aalto-yliopiston eri alojen opiskelijoita. Projektiin valittiin Water and Environmental Engineering -maisteriohjelman opiskelija Giovanni Chaurand Insinööritieteiden korkeakoulusta ja laskentatoimen opiskelija Lassi Kervinen Kauppakorkeakoulusta.

Projektin myötä opiskelijat pääsivät kokeilemaan teoriaosaamistaan aidossa liike-elämän ympäristössä. Giovanni ja Lassi tekivät haastatteluja 17 kemikaaleja käyttävässä koneteollisuuden alan yrityksessä. Haastatteluista saadun tiedon pohjalta tunnistettiin tiedonkulkuun liittyviä puutteita ja ongelmia ja pohdittiin näihin ratkaisuja.

”Tutkimuksesta alkanut työ auttaa meitä kehittämään sekä meidän omaa että EU:n jäsenmaiden toimintaa tiedonkulun parantamiseksi", kertoi yksikönpäällikkö Matti Vainio Euroopan kemikaalivirastosta. ”Työskentely Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa oli meille uraa uurtavaa – kerrassaan loistava pelin avaus – ja sille tulee jatkoa.”

Opiskelijat innoissaan projektin jatkosta

Tulokset koottiin ECHAn julkaisemaan raporttiin ja niitä esiteltiin projektissa mukana olleiden yritysten edustajille syyskuussa pidetyssä seminaarissa. Ongelmiksi osoittautuivat esimerkiksi tiedon vaikeaselkoisuus ja se, ettei tietoja aina saatu automaattisesti vaan niitä jouduttiin erikseen pyytämään tavarantoimittajilta. Lisäksi tiedot eivät aina olleet ajan tasalla.

”Projekti oli varsin opettavainen. Sen aikana pääsimme kokemaan ja tekemään monenlaisia asioita. Paras todistus projektin menestyksestä on se, että ECHA on päättänyt tilata projektille jatkoa ja suunnittelee palkkaavansa meidät toteuttamaan sitä”, opiskelijat kertovat.

Projektin ohjaajana toimi professori Jaana Sorvari Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulusta. Opiskelijoiden tukena toimivat mm. Andrew Murray (ECHA), Jouni Räisänen (Tukes) ja Hannele Tonteri (Teknologiateollisuus ry.).

”Tämä oli win-win -hanke kaikin puolin! Projektin myötä opiskelijat kartuttivat projektityötaitojaan ja mikä parasta, todellisen, käytännön hankkeen kautta. He joutuivat myös perehtymään varsin syvällisesti kemikaalien maailmaan, mistä on heille varmasti hyötyä tulevaisuudessa samoin kuin yhteyksistä ECHAan, Tukesiin, Teknologiateollisuus ry:hyn ja mukana olleisiin yrityksiin”, kertoo professori Jaana Sorvari.

Kauppakorkeakoulun hallinnoiman Räätälöidyt yritysprojektit -konseptin kautta opiskelijat tekevät aitoja tutkimus-, kehitys- ja konsultointiprojekteja yrityksille ja organisaatioille.

äپٴᲹ:
Tommi Vihervaara, projektiasiantuntija
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
050 3837388
tommi.vihervaara@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.