Uutiset

Opiskelijoiden WappuApu kerää tukea nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi

Korona-aika on entisestään korostanut monien nuorten kokemaa ahdinkoa yksinäisyydestä.
Teksti Valoisaa Wappua Väre-rakennuksen ikkunassa
Väreen seinälle nostettu installaatio on osa WappuApu-keräystä. Kuva: AYY.

Ylioppilaskunnan Fuksitoimikunta on käynnistänyt WappuApu-keräyksen 31.3. Otaniemessä. Keräys toteutetaan yhdessä HelsinkiMission kanssa ja se tukee nuorten yksinäisyyden vastaista taistelua.

Moni nuori jää tahtomattaan erityisesti korona-aikaan sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle, kokee itsensä yksinäiseksi ja tuntee ahdistusta siitä, ettei ole ketään, jonka kanssa asioita jakaisi. Fuksitoimikunta haluaa herättää tärkeästä aiheesta keskustelua ja muistuttaa kysymään perheeltä, ystäviltä ja itseltä, mitä oikeasti kuuluu.

Kampuksen Väre-rakennuksen seinälle on kiinnitetty ainejärjestöjen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tekemä lakana-installaatio, jonka yksittäisistä kirjainlakanoista muodostuu teksti “Valoisaa Wappua!” Lakanat on tehty pienryhmissä kontakteja välttäen. “Vaikka Wappua ei tänä vuonna päästä viettämään yhdessä, niin tällä yhdessä tehdyllä installaatiolla haluamme herättää ohikulkijoissa wapputunnelmaa ja osoittaa välittävämme toisistamme”, sanoo fuksimajuri Rudolf Nikander.

Osallistu sinäkin!

WappuApu-keräykseen voi osallistua osoitteessa . Rahat menevät suoraan HelsinkiMissiolle työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan. Keräys on käynnissä 10.5.2021 saakka.

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka haastaa suomalaiset tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Helsinkimissio.fi.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jacek Pawlak, jolla on teekkarilakki ja violetti reppu, seisoo kampuksen nurmikolla puiden ja rakennuksen edessä
Opinnot Julkaistu:

Jacek Pawlak haaveilee vihreästä vetyteollisuudesta

Puolalainen Jacek Pawlak innostui Suomen vetystrategiasta ja hakeutui opiskelemaan Hydrogen and Electric Systems -ohjelmaa.
Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Sarjakuvassa kävelijät kasvavat ja tallovat vihreitä hahmoja ja kukkia alleen
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?

Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan?